tiistai 7. elokuuta 2012

KASNÄS, SAARISTON HELMIÄ

Lauantain aamuherätys, lähtö Borgånejdens Dragspelsklubbenin kesäretkelle luonnonkauniiseen Kasnäsiin, missä pidetään kesäinen valssimusiikkitapahtuma.



Kylpylä sijaitsee Hangon ja Turun välillä, Salosta suoraan merelle eli Kemiön ohi aina rantaan asti. Ja mikä ihana paikka.




 Tie loppuu Kasnäsiin, siitä yhteysveneet jatkavat Hiittisiin ja Bengskärin majakkasaarelle.
Rannassa on pieni tori sekä veneilijöille tarkoitetut palvelupisteet
sekä matkamuisto- ja jäätelökioskeja.
Ja paljon veneitä!
Rantaravintolan yhteydessä on tanssilava, jonne illalla kokoontuivat kaikki mukana olleet harmonikkayhtyeet, kukin vuorollaan soittamaan ensin valssimusiikkikonsertin ja sen jälkeen tanssimusiikin aina puoli kahteen asti aamuyöstä.

Meidän porukkamme soitti ensin kylpylärakennuksen edessä auringon paistaessa todella lämpimästi.
Ja musiikki innoitti muutamia tanssiparejakin asfalttiparketille.
Majoituimme kylpylän ympärillä oleviin "taloihin", aivan upeat tilat asustella, vaikka pitempäänkin.


Täässä meidän terassi suoraan auringon ja meren puolelle. Upeat näköalat.
Illan konsertti kesti pari tuntia, kukin harmonikkakerho esitti parastaan. Oli mukava verrata soittajien ohjelmistoa ja taitojakin.
Ja tietysti oli hienoa vetää "kotiinpäin", sillä meidän pojat osasivat ottaa yleisönsä.

Vaikka lavan lattia ei ollutkaan liukas, tanssiparit täyttivät sen joka kappaleelle. Monet veneilijät, jotka yöpyivät satamassa, tulivat tanssimaan ja kuuntelemaan haitarien haikeaa soitantaa. No, reipasta oli kyllä haikeaa enemmän!
Kiva ilta kaikkineen.

 Oli syöty saaristolaisnoutopöydästä erityisen hyvä illallinen, nautittu musiikista ja tanssittu polvet pökkyrään asti. Mikä oli kupsahtaessa valkoisten lakanoiden väliin...


Aamulla syötiin maittava aamiainen ravintolan buffe´sta, sitä ennen olimme prinssipuolison kanssa käyneet kylpylän aamu-uinnilla. Ihan kaksistaan, sillä ketään muita ei heti kahdeksalta siellä ollut. Nautinto oli uida altaan lämpimässä vedessä, piipahtaa porealtaassa ja sitten kylmässä vedessä kastautuminen kruunasi nautinnon. Ja syömmään. Kerrankin oli pekonit paistettu ihanan rapeiksi ja tuoremehu suoraan hedelmistä. Kyllä meidän kelpasi.
Hyväkin reissu loppuu aikanaan. Haitarit ja muut kamppeet roudattiin autoon ja kotimatka alkoi.

Kotona Simolla oli hoitajana "Votte"-pappa, hyvin olivat pojat kahdestaan pärjäilleetkin, kun tytär oli juoksuttanut metsälenkit.

Heti kotona Simo järjesti meille tempauksen ryntäämällä pihalla majailevan kissan jälkeen täysin sokeasti. Juostiin perästä pitkin metsää ja prinssipuoliso jo lähti autolla lähialueelle. Minä huutelin koiraa metsässä ja yritin vihellelläkin, mutta eipä oikein vihellys irronnut. Ja sieltähän täysin väsynyt kissan jahtaaja sitten viimein tuli luokseni ja kannoin täysin uupuneen koirulin pihaan takaisin. Kaikki hyvin, ei onneksi mennyt tielle. Kissalle hankitaan  terveystarkastajalta loukku ja pyydystetään katti vietäväksi kissataloon. Ei tätä muuten hermot kestä, on majaillut keväästä asti meidän pihalla eikä näytä kenellekään täällä kuuluvan.

Elämä on. Yllätyksiä, tapahtumia, matkoja ja retkiä. Onneksi voittopuolisesti kaikki hyvin.




20 kommenttia:

  1. Kivan reissun teitte lapsuuteni kesämaisemiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi maiju miten hienossa ympäristössä lapsuutesi kesiä vietit!Ihan kuolasin kun näin, miten ruskettuneet lapsiperheet tulivat veneillään Kasnäsin laituriin ja viettivät iltaansa kylpylän rannassa. Meri kimmelsi ja aurinko lämmitti.

      Poista
    2. Vanhemmillani oli saari siinä Kasnäsein edustalta Nauvoon päin. Heidän erotessaan saaripaikka jäi isälleni ja hän möi osuuden veljelleni. En ole käynnyt siellä kun viimeksi 26 vuotta sitten. Haikeus tuli kuvistasi. Männiköllä on parempi olla:)

      Poista
  2. Ihana kesäretki teillä on ollut,toivottavasti ilmat suosivat:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aurinkoista oli koko reissun ajan. Kotiin tullessa vasta vesipisarat muistivat ottaa meidät takaisin arkeen.

      Poista
  3. Jospa se kissa on ihastunut teidän Simo-koiruliin?

    Ihana reissu teillä sinne Kylpylään, kaunis paikka ja suloinen suvi ympärillä!;DDD

    Leppoisaa tiistaipäivää, Anja-Regina.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kissa tykkää Simosta, joka antaa kisulle haipakkaa. Pelkään vaan, että jäävät autojen alle, onneksi tähän asti on pysytelleet piha-alueella ja metsän puolella.
      Meidän piti nyt aamulla saada loukku kissan pyydystämiseen, mutta joku ehti noutaa sen ennen meitä. Mutta luvassa on, ja sitten kissa joutuu lähtemään kissataloon ja etsimään sitä kautta uuden pihapiirin.
      Kiitos Aili, mökkimaisemissa taas ollaan, pilvistä ja sadetta tietysti. Mutta kantarellit kasvaneet ihan hurjasti, ämpärillisen poimin pihan reunustoilta. Kukahan nekin syönee...

      Poista
  4. Mukava reissu teillä.
    Tykkään haitari(kin) musiikista.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäilta, auringonpaiste ja haitarimusiikki. Siinä ne kesän herkkueväät.

      Poista
  5. Ihanat reissut teillä jatkuvat. Mahtava paikka! Kesä ja hanurimusiikki kuuluvat yhteen, lieköhän Kokkolan hanuristit olleet..
    Voi noita kissoja kun tulevat härnäämään toisten pihoille. Näin täälläkin, tosin aita estää Minttua, siten pitää tyytyä metelöimään senkin edestä kun ajaminen ei onnistu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todella menty tukka putkella, mutta nää tyssää kyllä. Mökille ajeltiin, täällä kaikki hyvin, vesi laskenut hieman järvessä ja kantarellit kasvavat vauhdilla.

      Simolle on ajateltu myös aidata pihaa, mutta vaatisi niin pitkää verkkoaitaa että on jäänyt. Toivottavasti kissa saadaan loukkuun ja uuteen pihaan.

      Poista
  6. Kyllä teillä on ollut menoa ja meinikiä:) Vaikka kivaahan se on, on sitten rauhaisampana aikana mukava muistella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on, muistoja syntyy ja talvella pitkinä iltoina on kiva katsella kuvia ja muistella reissuja.

      Poista
  7. Teillä onkin ollut hieno kesäretki, mukavia muistoja olette saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidemmäksi aikaa olisin halunnut Kasnäsiin jäädäkin. Mutta kun on porukassa, pitää pysyä mukana. Nyt nökötellään niemen nokassa, pilvistä on ja tuulee...

      Poista
  8. Monenmoista hauskaa ja hyödyllistäkin on matkaanne mahtunut, josta kivasti oli kerrottukin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos marimeri, kiva kun kommentoit. Vaihtelua on ollut elämässä nyt.

      Poista
  9. No on teillä ollut hauska kesäretki.Meri,haitarin soitto ,ja paljon iloista porukkaa ympärillä.Kaunis paikka Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasnäs oli minulle ennestään tuntematon paikka, vaikka hanuriporukat ovat siellä kerran kesässä soittamassa. Mielelläni menen uudelleen jos vain tilaisuus tulee.

      Poista
  10. Pitää vielä kommentoida tuota kissajuttua. Kirjoitin paikallislehden tekstaripalstalle viestin kissasta ja mahdollisesta sen uudesta osoitteesta. Olipa joku poika käynyt meillä kyselemässä kissaansa. Toivottavasti on löytänyt kisulinsa ennen viikonloppua, jolloin palaamme taas kotimaisemaan. Jos kissa on vielä pihapiirissämme, joutuu se loukkuun ja sitten sillä on pakkomuutto!

    VastaaPoista