tiistai 28. elokuuta 2012

LUSTON MAISEMISSA

Kun kerran Punkaharjulle asti oli ajettu, piipahdettiin myös läheiseen Lustoon. Siellä on nähtävänä kaikki suomalaisesta metsästä, kaikesta, mihin puuta käytetään ja miten sitä korjataan.
Kierros Luston sisällä kestää puolisentoista tuntia, minä jäin suosiolla Simon kanssa ulos, koiruli oli joutunut Retretissä olemaan kovin kauan yksin autossa, joten enpä hennonut enää poikaa jättää, olinhan aikaisemmin jo nähnyt Luston ihmeellisyydet. Tosin ulkona olevassa mainostaulussa oli Lennart Segerstrålesta, metsänhoitajasta taiteilijaksi. Sen olisin toki halunnut nähdä. Mutta hyvä näinkin.

Miehillä oli paljon nähtävää. Me Simon kanssa kiertelimme Luston vanhan aseman ympäristössä.
Mielikuvituksessani näin hienoja ja rikkaita herrasmiehiä ja -rouvia purkautuvan höyryjunan vaunuista ja nousevan odottaviin kieseihin matkatakseen läheisen Valtionhotellin pitsikoristeisten ikkunoiden taakse aterioimaan ja viettämään lomaa.


Olisi Simokin tahtonut kurkistaa näiden jugend-ovien taakse, mutta asema oli typötyhjä ja kiinni.
Kierrettiin pihanpuolellekin, mutta tyhjältä näytti.
Simo haukahti, mutta kukaan ei tullut ovea avaamaan. Eikä edes kissanluukusta näkynyt kenestäkään hännänhuiskaustakaan.
Lähellä oli myös vanha puhelinkioski, minkähänlainen systeemi lie ollut soitettaessa käytössä? Sentraalisantraa varmasti tarvittiin.
Vaan sittenpä nähtiin ihminen ja hevonen! Rahtia ajavan metsätyömiehen patsas on todella näkemisen arvoinen.
Siinä ruuna Reipas (?) vetää painavaa tukkikuormaa. Ja rahtimiehen ilme on paljon puhuva!
Eikä toiseksi jää hevonenkaan, Simon mielestä hevonen oli ihan oikea, koira räksytti sille ihan hurjasti ja minua nauratti tämä episodi.

Hauskaa näytti olevan ohikulkijoillakin. Vaan kerrankos sitä pieni koirakin erehtyy.

Luston ympäristössä olivat puolukat jo ihan punaisia.

Ja muitakin marjoja oli metsälössä, ensin luulin ihan makro-juolukaksi, mutta kai oli sinikuusamaa.
Keltaistakin kuusamaa kasvoi metsälön reunustalla ja marjoja oli runsaasti oksissa.

Ja ah, mikä vankkuri seisoikaan parkkipaikalla. Niin siisti ja puleerattu. Kolme miestä siihen sitten nousi tutustuttuaan Luston nähtävyyksiin. Minua ihan heikotti, ei ne miehet vaan tuo unelmien auto!
Tästä tuli nyt tarina Luston ulkopuolelta. Mutta suosittelen kyllä näyttelyn katsastamista jos siihen on vain tilaisuus. Loppuun on hyvä laittaa kuva valtavista kotkansiipisaniaisista, niitä kasvoi mattona Luston kävelysillan alla ihan rakennuksen ympärillä. Käykääpä tutustumassa Lustoon myös sisältä.
Me käänsimme auton nokan kohti niemeä, väsyneinä mutta kylläisinä kesäisen retkemme kaikista nähtävyyksistä.

12 kommenttia:

  1. Lapsena me sanottiin "kantti kertaa kantti kertaa lippa", kun nähtiin tuollainen auto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli mieleen pappani vanha "foordi" jonka hyttiosa oli vuosia leikkimökkinämme ja jonka moottorilla käytettiin sekä puimakonetta että kotitarvemyllyä, vaseliinipurkin kannesta aina ryyppyä annettiin moottorille ja hyvin pelitti.
      Kyllä minäkin tällaisen kantti x kantti -auton ottaisin...

      Poista
  2. Tuo rahtimiehen ja hevosen patsas on todellinen työn monumentti!<33
    Kumpikin teki töitä tosissaan, siinä ei lepsuiltu...;)
    Simollakin oli jotain haukuttavaa;DD

    Miltä vuosikymmeneltä lienee tuo auto?

    Mukavaa viikon jatkoa, Anja-Regina!<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun tuo tukkikuormaa vetämä hevospatsas ajomiehineen teki vaikutuksen jo vuosia sitten kun ensimmäistä kertaa kävin Lustolla. Raskasta työtä joutuivat sekä hevonen että mies tekemään, että tukit saatiin metsästä tien varteen ja edelleen tehtaisiin.

      Luulisin, että tuo auto on minun ikäiseni alkujaan, hyvin hienosti oli kunnostettu ja kaunis katsella. Tosin lähti käyntiin vasta neljännellä starttauksella, mutta sitten se lipuikin hienosti ulos parkkipaikalta.
      Samoin sinulle Aili, ajeltiin iltamyöhään niemelle ja nyt aurinko paistaa...

      Poista
  3. Hyvät maisemat on teilläkin ollut Simon kanssa. Taisi koira ihmetellä kun iso eläin ei sanonut mitään :) Aika hieno vanha ajopeli ja ihanan värisiä nuo oranssit marjat!

    Ps. tunnustusta pukkaa, saattaa sinulla jo se ollakin kun on kiertänyt nyt blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Punkaharjun maisemat ovat varmasti tämän maan kauneimpia. Ja Simosta oli hevonen varmaankin ihan oikean oloinen.
      Kiitos tunnustuksesta, vastaan siihen kylläkin, se näkyy kiertävän ja Minttuliltakin se tuli vähän aikaa sitten. On vaan ollut hässäkkää noiden serkkujen kanssa, mutta nyt alkaa seesteisempää.

      Poista
  4. On tullut Lusto katsastettua. Mahtava on tuo tukinajopatsas. Täyttä "hevosen leikkiä"(tarkoittaa rankkaa) talviset metsäajot. Niissä se minunkin ukulini itsensä repi kun nuorena miehenä talvet savotoilla.
    Simo haukunnallaan patsaan aitouden todisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskasta oli rahdin ajaminen ennenvanhaan. Tai eipäs siitä nyt niin hurjan paljon aikaa ole, monet särkivät itsensä nuorina ja innokkaina liian rankassa ponnistuksessa. Eikä se helppoa ollut hevosellekaan, paksussa lumessa mahaa myöten ja raskas tukkireki perässä. Helppoa on nykyään metsän puiden korjaaminen tien varsille. Koneet korvaavat ihmis- ja hevostyön.
      Hih, Simolle hevonen oli ihan aito ja oikea!

      Poista
  5. Simokin on päässyt kunnolla ihailemaan kuvanveistotaidetta. Hieno teos muistuttaa entisistä kovista työoloista. Tällaiset miehet ja hevoset ovat tätä maata rakentaneet, kepiästi nyt työn tulokset valuvat etelän maille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selvästi koiruli ymmärsi taiteen merkityksen, hih. Haukkui niin että raikui koko Luston tienoo.
      Oikeassa olet, raskaan metsätyön samoinkuin muunkin työn tulokset valutetaan eteläisempien maiden auttamiseen.

      Poista
  6. Luston asema on todella kaunis..

    ja koko postaus teksteineen ja kuvineen jälleen kerran niin ihana :) Simokin näytti nauttivan retkestä täysin rinnoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kati. Simo oli tosi utelias asemalla!

      Poista