sunnuntai 23. syyskuuta 2012

TAIDENÄYTTELYSSÄ

Sain tyttäreltäni liput taidenäyttelyyn Taidetehtaalle. Toki olin lukenut näyttelystä jo lehdestäkin, mutta oikeastaan innostuin vasta viime metreillä. Ja kyllä kannatti.



Leonard Cohenin poika toi isänsä töitä näytteille uusitulle Taidetehtaallemme, jonka näkeminen sinänsä  kiinnosti.
Mutta näyttely, olinpa sanaton. Miten niin vähillä viivoilla voikaan loihtia  kauniita ja puhuttelevia kasvoja tauluiksi! Ja kun näyttelyssä taustalla soi muusikkona paremmin tunnetun Cohenin laulut, nautinto oli täydellinen. Oli pakko ostaa levy kotiin kuunneltavaksi.
Tässä eräs Cohenin  monista nautittavista levytyksistä:


Sateista sunnuntaita toivottelen. Pää on kuin Haminan kaupunki, kurkussa kasvaa kaktuksen poikanen ja nokka vuotaa. Sen siitä saa kun lämpimästä palajaa tänne kosteaan syksysateeseen, eikä uskalla nyt tässä kunnossa edes pihalammikkoon. Mutta ehkäpä jo huomenna.

12 kommenttia:

  1. Mukava elämys sinulla taas koettuna.
    Koskahan sitä täältä ehtisi taidetehtaalle tutustumiskäynnille.
    Toivottavasti selätät flunssan nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetehdas on hieno nykyisellään. Flunssa lienee selätetty, paljon lämmintä juotavaa ja rohtoja tarvittiin.

      Poista
  2. Varmasti katsomisen arvoinen! Pidän Cohenista paljon ja linkittämäsi musiikki oli niin hieno että silmät kiinni nautin, kiitos!
    Toivottavasti saat torjuttua flunssan poikasen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos Cohenin levy osui. Onhan hänellä montakin sielua hivelevää tulkintaa.
      Oloni on hieman jo helpottunut. Kiitos.

      Poista
  3. Kiitokset tästä postauksesta ja musiikista, oli virkistävän erilaista!;))

    Pikaista paranemista ja hyvää sunnuntaita sinulle, Anja Regina!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, Cohen on poikkeuksellinen laulaja ja piirtäjä.
      Kiitos toivotuksista, hieman jo parempi olo. <3333

      Poista
  4. Varmasti oli katsottavaa,pikaista paranemista,sataa,sataa ropisee:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva. Meilläkin satoi eilisen ja nyt aamu valkenee hieman kuivempana, vaikkakin kosteaa on riittävästi maassa.

      Poista
  5. Varmaankin mielenkintoinen näyttely. Tykkään Cohenin matalasta äänestä. Toivottavasti flunssa kohtelee Sinua hellin ottein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kovasti Cohenin tauluista. Ja lauluista. Taidan olla voiton puolella jo flunssasta,kiitos.

      Poista