keskiviikko 22. toukokuuta 2013

SYLI TÄYNNÄ RENTUKOITA....

Puuttuu vain se kukkamekko punainen, eikä ole pientä lettipäistä tyttöäkään. Mutta haitanneeko? Puron suussa rantavedessä kukkii rentukka poikineen. 
Kauniin keltaisina, katseet auringon suuntaan. 

Teki mieli kahlata poimimaan, mutta oli vaan crocksit jalassa...

Türin kukkamarkkinoilla oli myynnissä kerrattuja rentukoita, meillä yksinkertaisilla on vain yksinkertaisia keltakukkia!

Kyllä ovat iloisen värisiä! 

Veneet on valmiina soutelemiseen. Koskahan?

Nyt ilta-aurinko kultaa vastarannan. Tuuli on tyyntynyt ja ilta alkaa hämärtää. Päivä meni pihaa haravoidessa. Miten hurjasti männyt tiputtelevat neulasiaan, miten paljon oravat nakertavat käpyjen suomuja pihapolulle, mutta eipä haittaa. Oravaperhe asustaa mökin välikatossa, sieltä ne sitten kantavat vuorivillatuppuja toiseen pesäänsä, joka on meidän varastoaitassa hyllyllä. Ollut jo vuosia.
Simo saa aina hepulin, kun sisälle kuuluu huiskuhäntien rapinaa ja häntiä näkyy katon reunalta niiden kiivetessä rännin kautta ulkokatolle. 

Haravoidessa pieni harmaa lintunen pyrähteli ympärilläni. Sillä oli pesä maanrajassa, sammalista ja ruohoista, taitavasti kätkettynä mutta kuitenkin niin pihan reunassa, että laitoin kepit ja narun siltä varalta, että joku kulkisi ja talloisi pienen pesän. Emolintu siellä jo hautoi. Luonto on täynnä elämää.

30 kommenttia:

  1. Tulee taas lapsuus mieleen, kun silloin kävin aina lammen rannalla katsomassa kukkiiko rentukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näitä pieniä aurinkoja on puron suussa rantavesi keltaisenaan. Kaunista on.

      Poista
  2. Tänä iltana huomasin miten joen rannalla kukki rentukkameri, olen jo kaipaillutkin. Ihana järven ranta, ei muuta kuin uimaan ja Simolle halit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me järveen pulahdamme, Simo jää laiturille kuikkia katsastamaan. Rentukka on ihana kevään kukkija.

      Poista
  3. Oi.. Rentukat ovat alkukesän kaunottaria :)

    Oravainen asustaa myös vanhempieni välikatossa, juuri sen huoneen yläpuolella, jota asutan siellä käydessäni. Rapinaan heräsin taas joka aamu, heti kun aurinko alkoi nousta... Veikeitä asuinkumppaneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kolme pikkuruista häntää roikkuu välillä katon alta.
      Simo on täpinöissään kun vintillä juostaan!

      Poista
  4. Rentukka, tuo rantojen kaunistus, niidenkin kukintaa aina odottaa ja nyt se aika taas on. Kyllä nyt luonnossa tapahtuu ihan vaikka mitä. Ihanaa aikaa. luonnolla niin suuri usko huomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, luonnossa tapahtuu koko ajan kaikkea kivaa. Ja kesä on jo lähellä.

      Poista
  5. Kesäistä, niin kesäistä! Siellä ovat postikorttimaisemat, nauttikaa! Mökki on tietysti välillä työleiri, mutta kukaan ei onneksi pomota. Vai?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä täällä on olla, itse itseäni pomotan. Keväällä on haravointia ja mökin tuuletusta ja mattojen pölyttämistä muun normaalin päivähössötyksen lisänä. Mutta sitten on kiva taas tulla kun on paikat putsattu.

      Poista
  6. REntukat, nuo kullankeltaiset pinet auringot, kasvavat vedessä. Ikävää ettei niistä ole maljakkokukiksi...

    tuo pikkulinnun pesän suojaaminen kepeillä ja narulla oli hieno teko, jospa poikaset säästyisivät ja kasvaisivat suuriksi. Mutta mitä siihen sanoo Simo?

    Onnellista ja ahkeraa viikon jatkoa sinulle, Anja.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös keväällä oikein odotan rentukoitten avautumista. Eivät säily maljakossa.

      Simo saa nyt kuljeskella vähän kauempaa pikkulinnun pesästä. Saattaa olla myös uunilintu, en ole ehtinyt tarkistaa.

      Kiitos Aili, vähitellen on palattava taas kotiin. <33333

      Poista
  7. Rupesin vahingossa laulamaan...rentukan ruusua...eihän se niin taitanutkaan mennä....eihän siinä haittaakaan ollut saatikka tullut! Pääasia että laulu löyty...hih..;)

    Rentukka on kaunis kukka, samoin kun horsmakin, ihmettelin kun en ole kummastakaan tauluja maalannut!? Vielläkään noi penselit ei ole osunut sormien väliin, ideoita kyllä löytyis, mutta toteuttamatta ovat kun en oikein pysty pitkiä aikoja istumassa/seisomassa olemaan.
    Odottelen, jotta noi pöntön ja polven piuhat yhdistyis toimiviksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelehan youtubesta tämä "syli täynnä rentukoita" biisi. Minä siihen tykästyin ja lauleskelin tuolla rannalla sitä.
      Rentukan kukkasista saisi kyllä aurinkoisen ja iloisan taulun! Kyllä ne piuhat yhdistävät pöntön ja polvet kohtapuoleen! Voios hyvin:)

      Poista
  8. Kerrottu rentukka on varmasti kaunis, mutta eipä jää nämä kotoiset ojan varren auringot yhtään huonommiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki kyllä mieleni tuoda kerrottua rentukkaa kotirantaan, mutta oli niin kuuma päivä että tuskin olisi taimi kestänyt.
      Kauniita ovat nämä meidän rentukatkin.

      Poista
  9. ♥ Rentukat on yksiä lempikukkiani, oikein odotan keväällä, että just niitä näkisin. Oikein mukavaa pian alkavaa viikonloppua Anjalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka. Rentukoiden aika on parhaimmillaan.

      Poista
  10. Luin jostakin, että rentukat ovat käyneet jo harvinaisemmiksi. En ole aikohin niitä täälläpäin nähnytkään.
    Muuten, joku kirjoitti, että eivät käy maljakkokukiksi. Miksi niitä pitäisikään repiä sieltä alkuperäiseltä kasvupaikaltaan?
    Siellä ne ovat kaikkien ihailtavina. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kotona rentukoita pihan reunan ojassa ja pikkulammen rannassa. En ole niitä repinyt maljakkoon koska ovat kauniita siellä omassa reviirissään. Täällä mökillä on taas rentukkarypäs rantavedessä puron suussa, missä käyn niitä ihailemassa. Rentukat eivät kestä maljakossa, ihan turha niitä on kimpuksi kerätä.

      Poista
  11. Rentukat on kyllä kauniita! Ihanat ja aurinkoiset kesäkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukat on kuin pieniä aurinkoja. Niiden keltainen väri oikein hehkuu kevätkesää.

      Poista
  12. kesäisen ihania kuvia, olipa onni että pelastit linnun pesän. lintu kiittää siitä vielä tänä kesänä.laulaa ylistyslaulun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. selvitin, että kyseessä on pajulintu eli uunilinnuksikin kutsuttu pieni visertäjä. Sinne jäi "uuniinsa" hautomaan munistaan pieniä lintusia. Toivottavasti mikään koira tai kettu joita liikkuu niemellä ei löydä pienen lintusen pesää maasta heinien ja sammalen peitosta.

      Poista