SAVOTAN SANNI

Perjantaina ajeltiin niemen nokkaan. Melkoinen sohjokeli viimeisillä sivuteillä, hyvä että perille päästiin ja varsinkin sieltä pois. Onneksi asfaltit olivat sulana, hiekkatiellä sen sijaan olis vähän kaivannut hiekanmurusia, joiltakin kohdin tie oli kuin tiaisen pääkuori, sileä ja liukas. Eikä taivaalta tihuttanut sumusade yhtään liukkautta tietenkään vähentänyt, pikemminkin päinvastoin.

Niemessä metsurit olivat aloittaneet isojen puiden pylläyttelemisen.
Onneksi aluksi tien suulta. Kävelin mökin pihaan ja katselin, miten pohjoisen puolelta puhuri olisi hyvinkin päässyt pihaan asti. Näin, miten prinssipuoliso saapasteli lumihangessa ja mittaili katseellaan maisemaa. Kiireesti hän poisti muutamasta männystä punaisen nauhan, puut saavat jäädä pystyyn pihan reunassa, samoin rannasta ei kaadeta yhtään mäntyä. Sisso, minäkin oikein hykertelin, kun olin jo ehtinyt pelätä kukkamaani puolesta. Ja tietenkin sitä, että pahimmassa tapauksessa mökki nököttää alastomaksi parturoidussa rannassa. Onneksi kuitenkaan ei. Aika hienosti metsuripartio oli saanut kasvimaan ympäriltä isot männyt kumoon ilman, että omenapuut tai muut merkatut pensaat olisivat kärsineet.

Ajeltiin illan mittaan emäpitäjän keskustaan yöpuulle, mökkiä ei alettu lämmittämään yhden yön takia. Lauantain aamusta palattiin savotta-alueelle missä moottorisahat raikuivat läheisen mäen päälle asti. Lapioitiin pojan tienhaaraan sen verran lumetonta, että saatiin kuuppakärrymme pois tiealueelta. Eipä uskallettu lähteä eilisen kokemusta viisaampina laskemaan mössöytynyttä mäkeä alaspäin.
On niin pieni kärry ja talvirenkaat jo ajosta silenneet. Olin keittänyt termarin täyteen kahvia ja voidellut ison rasiallisen voileipiä märässä lumessa rämpiville metsureille ja hyvin ne maistuivatkin.
Kauhistelin sitä oksien ja havujen määrää mökin nurkalla ja heittelin karahkoja kasaan. Pääsiäinen taitaakin sitten mennä ihan tositoimissa, pitää teroittaa kassarat käteen sopiviksi sitä ennen.

Kevääksi se tietää sitten jalopuiden istuttelemista, taidanpa hankkia pihtakuusta ja hopeakuusta ainakin pohjoisen puolelle parkkipaikan reunaan. Ja mitä nyt satun keksimään. Serkkuni poika ajeli traktorillaan pölkyt mäen päälle lähemmäksi isoa tietä, joten meille jää jälkisiivous. Varsinainen mökin piha jää koskemattomaksi, isot männyt humisuttavat latvojaan entiseen malliin ja oravien reitti rantapuita pitkin säilyy.

Jäälle ei enää päässyt lampsimaan, vettä oli jään päällä kauttaaltaan eikä houkuttanut lähteä kumisaappailla luistelemaan.

Ei pihapiirissä enää paljon lunta näkynyt, jänisten jälkiä ja papanoita kylläkin. Ja puolukanvarvut mättäissä ja rantatörmässä olivat jo kevättä odottamassa.

Jätettiin suosiolla metsurit tekemään hommiaan ja noustiin vankkuriin. Ajeltiin Pieksämäelle, missä meitä odotti maukas ateria tätimme luona. Minulla oli hurja päänsärky, sillä edellinen yö meni tosi huonosti nukkumisen kannalta. Ensin en saanut unta, sitten tyyny oli liian kova ja Simo oli niin rauhaton, että puoliviideltä vein koiran aamulenkille, minkä jälkeen sitten koiralle uni vielä maistui. 

Mutta kotiin oli mieli ja vielä valoisaan aikaan päästiin tielle. Pimeys alkoi tosin jo Haukivuoren paikkeilta, loppujen lopuksi ensin vesisade ja viimein räntäsade väsytti pimeässä ajettaessa silmiä. Liikenne oli Kouvolaan asti tavanomaisen hiljaista. Onnellisesti päästiin kotiin kuitenkin. Kävin Moilasen leipomossa hakemassa karjalanpiirakoita ja ahneuksissani otin myös leipäkassin. Yhdellätoista eurolla saa nimittäin sulloa leipää ja sämpylöitä muovikassin täpösen täyteen. Nyt ei tartte sitten leipäkauppaan moneen viikkoon. Onneksi pakastimessa oli sen verran tilaa.

Nämä liskonmunat muistuttivat kuppikakkuja, oli ihan pakko kuvata ne mökin tienhaarassa olevalla pellolla. 

Ja viimeiseksi kuvaksi vielä rannasta saareen päin näpätty maisema. Tätä taas jään kaipaamaan, niinkuin aina...

Aika harmaata, kun ei aurinko pilkistellyt.

Tarja A, kiva kun liityit lukijoihini!