VOI TÄTÄ KEVÄÄN IHANUUTTA

Jokaisena aamuna heti, kun silmät aukeaa, makuuhuoneen ikkunasta näkyy entistä vihreämpää. Koivunlehdet kasvavat päivä päivältä, tosin ei niistä koivuista vielä saunavastoiksi ole. On kiva nousta uuteen päivään keväisin ja kevyin mielin.

Nyt on jo yötkin niin paljon plussalla, että siirsin osan tomaatintaimista ja kasvihuonekurkuistakin kasvihuoneeseen, samoin chilipaprikantaimet. Parvekeruukullinen avomaakurkun taimia samoin kuin toinen ruukullinen tomaatintaimia ulkoilee terassin kaiteella päivät ja käännän niitä aina kerran päivässä. Voivat tosin ajatella (?) että miksiköhän aina käännetään niskoja nurin! Pian nekin varmasti saa jo viedä lavaan ja vaikka harson alle.

Onnenpensas lopetti kukintansa ja pukkaa lehtiä, mutta mahonia puolestaan hehkuu keltaisena. Hedelmäpuut nupuilla, yksi luumupuu jo kuin morsiushuntu täynnä valkoisuutta. Saskatonit ovat pian kukassa, samoin sireenit ja pihlajat.
Narsissit, isot ja pienet, keltaiset ja valkoiset, kerratut ja yksinkertaiset, kaikki täydessä kukinnassa.

Aamukierros pihamaalla. Pihametsikössä vielä vuokkoja vaikka sinivuokot ovat jo lopettaneet kukintansa.

Hämyvuokko nousi talven alta.

Valkovuokkoja metsä valkeanaan.

                     Keltavuokkojakin parissa kohtaa (kamera heilahti!)

Ja esikkoja:

Varsinainen kevätesikko vasta nupulla, samoin paksulehtisempi esikko.

Ja vielä kukkii

Kevätkaihonkukka

Sarjatulppaani (?)

Keisarin pikarililja, nyt toin Türistä myös punaisen

Helmihyasintti

Joku hyasintti tämäkin ?

Tämän nimestä ei aavistustakaan!

Ja nuppuja on akileijassa, kieloissa (vaal.punainen, kerrottu valkoinen ja vanha perinteinen jalokielo), liljat nousseet jo maan povesta, pionit isoilla nupuilla, varjoliljat pian täydessä mitassaan. Siinä muutamia esimerkkejä. Jos ei enää lämpötila laske viileäksi saamme pian nauttia monien kukkasten kauneudesta. Kuka se sanoikaan, että onnellisuuteen tarvitaan puutarha!

Piipahdettiin viikon lopulla myös niemen nokassa. Istuttelin sinne Korean pihtaa ja kartiokuusta sekä punakoivua. Vein myös peittoruusua muiden ruusupensaiden joukkoon. Järvi oli vapaana, vesi suhteellisen korkealla ja ihanan raikasta aamuisille pulahduksille. Simo oli terhakka uintivalvoja ja muutenkin piti huolta, ettei rastaat ja harakat paljon pihapiirissä lennelleet.

 Kuikat muistivat varmaan koirulin ennestään eivätkä kaihtaneet haukkujaa vaan uiskentelivat aivan laiturin edessä. Kyllä sielläkin kaikki kasvit olivat hienosti talvehtineet ja muscarit jo kukkivat, samoin valko- ja sinivuokot ja hämyvuokkokin availi nuppuaan. Punainen ketunleipäkin availi silmiään valkovuokkojen vieressä. Pilvikirsikkaa on levinnyt rantametsikköön ja taimet kasvaa hujauksessa, pian on otettava vesuri jo käyttöön. Ja puron sulla rantavedessä keltaiset rentukat, voi ihanuutta.

Korvasieniä kävin haeskelemassa. Löysin vain yhden ja prinssipuoliso poimi kaksi pienempää. Kyllä niistä pieni kastike syntyy, keittelin ne vähäisetkin kolmeen kertaan, varmuuden vuoksi.

Ja mitä vielä. Sellaista hässäkkää on ollut etten ole ehtinyt blogeja kommentoimaan vaikkakin pikaisesti läpi lukenut. Parannan tapani, lupaan. Jotenkin musiikki vie mennessään, olen läpsytellyt gonga-rumpujani poikien taustalla, he kun käyvät laulattamassa eri yhteyksissä ja samalla tietysti roudaan prinssipuolison nuottikasseja ym. Tunnen itseni tarpeelliseksi. No, Simolle tottakai ainakin.

Kotimatkalla maanantaina piipahdettiin Leivonmäelle Leivonlinnaan muuttaneessa Karoliinan kahvimyllyssä ja voi niitä rieskankokoisia korvapuusteja! Ja hedelmäkakkuja. Ja sitä miljöötä! 

Niin hyvää että melkein unohdin ottaa kameraa esille, nam!

Kannattaa pysähtyä jos siellä ajelette. Juustoja, juustomaitoa ja kaikkea maittavaa myynnissä.

No, hyvin näkyin puustinen puolisolle maistuvan. Nyt lopetan lätinät ja länttään loppuun ystävältäni saamani pelakuun. Se on niiiin ihanan värinen ja alkoi heti juurruttuaan kukkia. Mitäs tykkäätte?

Eikö ole kaunis!  Ei voi laulaa, että vanha pelarkuunia on mummon akkunalla! No ei silti katulaulajakaan akkunan alla lauleskele, vaan sisällä soittaa harmonikkaa tuo lemmenpaulan jo viiskytviisvuotta sitten sitonut vaari, hih!!!

TÜRIN KUKKAMARKKINOILLA

Türin keväisistä kukkamarkkinoista on tullut jo pakkomielle. Sinne matkattiin perjantaina 15.5. aamulla anivarhain. Lähtö oli jo 5.30 ja täysi bussillinen innokkaita reissaajia kasseineen ja koreineen pakkautui matkaan. Ja johan olin ollutkin kotona vajaan viikon edellisestä reissustani!

Laivalla meille oli varattu aamiainen, onneksi, sillä kotoa lähdettäessä ei vielä mennyt alas kuin kuppi kahvia. Matka Tallinnasta Türiin kesti reilun tunnin ja välillä paistoi aurinko, välillä satoi vettä ja jopa räntää. Haikarat hautoivat pylvään nenissä olevissa pesissään. Türissä oli kuitenkin aluksi aurinkoista ja lämmintäkin.
Valtavat määrät kukkia, taimia, hedelmäpuita, mansikoita, tomaatteja, juustoja, viiniä, lottoarvontaa, kanoja ja kananpoikasia, saippuaa, lampaantaljoja ja vaikka mitä. Kaikenlaista tarjolla.

Monet kukkivat kaunottaret melkein huusivat nimeäni ja olisivat hypänneet koriini, mutta järki tuli väliin ja ilmoitti, että me asutaan pohjoisemmassa eikä kasvit välttämättä selviä talvestamme.

 Näitä akileijoja kukki eri väreissä monella myyjällä.

 Kaupankäynnin lomassa oli kiva kuunnella paikallista hanuristia, jonka valkoinen kissa toimi rahakorin vartijana!

Syömistä oli tarjolla, juomista myös. Aurinko meni kuitenkin pilveen ja sataa tihuutti. Ilma oli niin koleaa, ettei saslik-vartaan syömisestä oikein tullut mitään. Ihmettelin, miten jotkut saattoivat juoda kylmää olutta! Meille maistui kuuma kahvi lämmikkeeksi.

Kiertelimme ja vetokärrymme kori täyttyi vähitellen taimista ja kukkasista. Tämän koristekirsikan olisin ostanut, niin oli kaunis, mutta tuskin se olisi talvestamme tykännyt. Magnoliapuutakin ihastelin, mutta jätin sen kuitenkin.

Jaa, mitäkö toin?  Muutaman erikoisen tomaatintaimen, kesäkurpitsan ja kasvihuonekurkun taimet. Punaisen keisarinpikarililjan, tummavioletin jouluruusun, kermesmarjan juurakon, kauniin kukantaimen jonka nimi hakusessa, muutaman tokruusun eli salkoruusun taimen. Kaikki sain onnellisesti kotiin asti ehjinä.Tallinnasta otin laatikon granaattiomenasiideriä kesäjuomaksi. Varmasti taas vuoden päästä lähdetään samalla porukalla piipahtamaan Türissä. Prinssipuoliso kääntää lisää kukkamaata joten taimia mahtuu kyllä...

KOTIIN ON AINA HYVÄ TULLA

Ja matka Itä-Virossa jatkui Tarttoon, missä tutustumiskohteenamme oli ALe Cog´n olutpanimo. Saimme kiertää katsomassa mäskisäiliöistä valmiin oluen pullotukseen. Niin automaattista touhua, ettei montaakaan ihmistä prosessissa tarvittu.

Tämä isokokoinen kuva on tehdasrakennuksen ulkoseinässä. Panimo on keskellä Tarton kaupunkia, taitava bussikuskimme pujotteli ison automme kapeita kujia pitkin.

Panimossa suurten säiliöiden huoneessa oli tällainen maalaus, luulin ensin tekstiä signeeraukseksi, mutta siinä luki kuitenkin, että morsian odottaa prinssiä!

Pääsimme maistelemaan oluttehtaan uutuuksia ja sanomaan toisillemme kippis usealla eri kieleLllä. Tuon turkkilaisen sanonnan olin oppinut parin viikon takaisella reissulla Antalyaan ja Kappadokiaan.

Illan mittaan ajelimme sitten pääkohteeseemme, kaupunkimme ystävyyskaupunki Viljandiin, missä Sakala-kuoron veljet olivat odottamassa. Tervehdyslaulujen jälkeen majoituimme ja uni maittoi. Kuorollamme oli edessä seuraavana päivänä konsertti.

Lauantai valkeni aurinkoisena. 

Kierreltiin viljandilaisten ystäviemme kanssa vanhoilla linnaraunioilla, katsastettiin uusi laululava ja "Viron Mannerheimin patsas". Ylitettiin vallihauta pitkin Riippusiltaa.

Keltavuokot ja kevätesikot kukkivat valtoimenaan sekä Viljandissa että pitkin matkaa teiden varsilla.

Kuoron konsertti onnistui hyvin, saimme nauttia myös Sakala-kuoron mahtavasta soinnista ja varsinkin karonkan tarjoiluista ja laulusta sekä tanssimisesta.

Sunnuntai, aurinkoa, lämpöä ja kotiin lähtö. 

Endla ja Heino, ystävämme vuosikymmenten takaa olivat saattamassa meitä kotimatkalle.

Tallinnassa meillä oli sopivasti aikaa piipahtaa Tele-tornissa. Odottaminen hissiin ja ylös torniin oli tukahduttavan hidasta, vain 100 henkeä saa olla samanaikaisesti ylhäällä tornissa. 

Muistomerkki torniin juurella: täällä virolaiset seisoivat käsi kädessä puolustaessaan maansa vapautta tornin valloitusta yritettäessä.

 Tornista pääsee alas paitsi hissillä, myös köysien varassa. Kuka uskaltaa?  En minä ainakaan!

Kierros tietyissä kaupoissa ja laivalle. Kotona oltiin puolen yön paikkeilla ja vaikka reissussa rähjääntyykin, on kiva tulla omaan kotiin ja omaan petiin. Hyvä reissu kuitenkin kaiken kaikkiaan.
Aamulla heti hakemaan Simo hoidosta, ikävä oli jo koiruliamme.
Tosin Simo olisi jo adoptoitu hoitopaikkaan ystävillemme, mutta kyllä valitsi poika mamman kuitenkin...Kiitos Kaija ja Risto, saatte Simon sitten taas kainaloonne joskus.

POJAT KANSAN URHOKKAAT...

...mi Narvan mailla verta vuoti jne.  Tätä hyräilin, kun lähestyimme Narvan kaupunkia Itä-Virossa. No, ei meidän pojat reissulla kylläkään juuri verta vuotaneet, mutta laulua riitti omasta takaa pitkin matkaa.

Olin mieskuoron mukana (vaimona tietty) heidän ystävyyskuororeissullaan Viljadiin. Sateisena torstai-aamuna anivarhain lähdettiin ajamaan satamaan ja laivalla yli Tallinnaan josta sitten edelleen itään. Tuttuja nimiä ja tuttuja paikkojakin alkumatkalla, kunnes tultiin Narvan kaupunkiin, missä tutustuimme kaupunkiin ja mm. upeaan, vanhan pörssirakennuksen paikalle rakennettuun yliopistoon.

Yliopiston kattorakennelmasta syntyi optinen harha, näytti jostakin kulmasta, että kaikki on vinksin vonksin. Sisällä talossa sen sijaan oli monta erikoista juttua. Talo on paitsi opetuskäytössä myös kaiken kansan "olohuoneena" kahviloineen ja kirjastoineen. Mieleen jäi upeat perhosportit, avattuna kuin valtavat perhosen siivet.

Kuvassa portti on aukeamassa. Kiinni ollessaan muodostaa pitsimäisen kuvion.

Meillä oli Narvassa simpsakka opas, joka kertoi paitsi talon historiasta ja nykykäytöstä sekä Narvan historiasta yleensä. Ennen sotia kaupunki on ollut todella viehättävä upeine rakennuksineen. Nyt kokonaiskuva kaupungista on mielestäni lievästi apea.  Ns. Ystävyyden silta erottaa kaupungin Venäjän puoleisesta Ivangorodin linnoituksesta Narvajoen toisella rannalla.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna -44 Narvan kaupunki oli raunioina, vain Narvan Herran ylösnousemuksen katedraali oli säilynyt ehjänä.

Jätimme jäähyväiset tihkusateiselle Narvalle ja siirryimme Narva-Joensuun spa-kylpylään Meresuuhun missä yövyimme. Kylpylä on moderni ja sijaitsee aivan meren rannalla. Pitkä kultainen hiekkaranta houkutteli meidätkin haistelemaan Suomenlahden tuulia.

Kylpylän ympärillä oli upeita omakotitaloja, kookkaita ja värikkäiksi maalattuja. Varsin viehättävä oli lähinnä oleva, ilmeisesti remontissa oleva vihreä pitsihuvila,

ja kaunis huvimaja jonka läpi kuljimme hiekkarannalle.

Hyvin nukutun yön ja maittavan aamiaisen jälkeen olimme valmiit nousemaan bussiimme ja jatkamaan matkaa Peipsijärven rantatietä kohti Tarttoa. Pysähdyimme Pühtitsän nunnaluostariin, joka on 1500-luvulta, jolloin talonpojat löysivät paikallisen tammen alta pyhän ortodoksisen ikonen ja saivat sitä kautta ilmestyksen.

Luostarin alueella on pyhä lähde josta haetaan pyhää vettä ja jossa voi myös itse kastautua. Pühtitsä on ainoa Virossa toimiva ortodoksinen nunnaluostari, Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty.

Luostarissa on tällä hetkellä toistasataa nunnaa, upea puutarha ja paljon rakennuksia. Tässä toimii luostarin pieni myymälä ja

tässä virkistävä juomapiste

Oli aika jättää jäähyväiset nunnaluostarille ja jatkaa matkaa kainalossa luostarin pyhän isän siunaama hunajapurkki.

Pienen ajomatkan jälkeen pysähdyimme lounastauolle vanhaan saksalaisperäiseen linnaan, Alatskivi lossiin. 

Kartanon suureen saliin oli katettu lounas minkä jälkeen saimme tutustua kartanon historiaan ja kiertää linnan tiloissa. Kuoromme kajautti laulunsa linnan eteisaulan parvekkeelta, kyllä kuulosti upealta, akustiikka toimi.

Linnan pihalla lähtiessämme ihailimme upeata haikaraperhettä. Toinen hautoi ja toinen puoliso päivysti. Pesälle yritti myös pari muuta haikaraa, mutta eipä sinne ollut ulkopuolisilla asiaa.

Näitä haikaranpesiä nähtiin sitten useita matkan varrella.

Tähän on hyvä lopettaa tämä postaus, materiaalia ja tarinaa on niin paljon, että seuraava juttu sitten Tartosta ja edelleen Viljandista, joka oli retkemme pääkohde äitienpäiväkonsertteineen.

VIRTA VIE

Niin, on kulunut 100 vuotta suuren laulajan Olavi Virran syntymästä. Tänä vuonna monessa paikassa  kuullaan hänen mieleenpainuvimpia laulujaan. Me olimme niitä kuuntelemassa keskiviikkoiltana Taidetehtaalla, missä Lohjan kaupunginorkesteri johtajanaan Antti Rissanen pani parastaan neljänkymmenen jäsenensä voimin.

Postasin jo edelliseen pienen osan tästä nautinnosta, mutta nyt sain ystävältäni Heikiltä hänen paikanpäällä ottamiaan kuvia, joten enpäs malta olla laittamatta pientä juttua vielä tuosta upeasta illasta.

Antti Rissanen osaa myös puhaltaa pasuunaa! Tässä kaverina Tero Lindberg, jonka trumpetti soi Lill-Jörgen Petersenin tavoin.

Juha Hostikkaa on kuultu paljon myös television musiikkiohjelmissa, hänen äänensä on kuin itse Olavi Virran. Hostikka toimii myös Dallapen solistina.

Taitavasta haitarinsoittajasta ei kuva suostunut sähköpostista millään siirtymään blogiin, joten hänen soittamansa Varisevat lehdet ja Tico tico jäävät vain mielikuvana tähän juttuun.

Jepjep. Tänään on ollut harmaa ja sateinen päivä. Aamulla heti ryntäsin hakemaan paikallisesta rak.tarvikemyymälästä tarjouksessa ollutta multaa. Paikalla oli innokkaita multasäkin noutajia pilvin pimein. Eräskin nainen juuri edelläni ajoi pienen toyotansa melkein multasäkkikasan luo, mutta lähti juosten hakemaan säkkejä auton ovet sepposelällään. Ensimmäistä 40 kilon pussia raahatessaan kompastui innostuksissaan ja läjähti multapussilavan päälle ja pussukka lensi maahan. Ahneella on tietynlainen loppu, ajattelin. Multaa oli kyllä ihan riittämiin meille jokaiselle, kun rajoitus oli 4 pussia per asiakas. Levittelin sitten ostamani multasäkit kasvimaalle, jonne yrttilavaan siirsin yhden (!) jääkaapin alaosassa itäneen perunan, ruohosipulipuskan ja viirullisen salaattiperennan (joku viirusuolaheinä lienee, no sinnepäin). 

Viime kesänä kukkineet liljanmukulat (Türin kukkamarkkinoilta) nostin yhden kerrallaan ja siirsin uuteen multaan. Sade vähän haittasi hommeleitani ja lähdin, onneksi, sisälle. Vettä tuli kuin sieltä jostakin ja taas pihamaa lainehtii. Simo ei halunnut lainkaan ulos päivälenkille enkä ihmettele, kukapa haluaisi sadesuihkua.

Koskahan se kesä sieltä saapuu? Toivo elää, onhan se joka vuosi lopulta tullut. Lintujen pesintäpuuhat on käynnissä, punatulkut vain pistäytyvät siemenkeolla, samoin tikkapariskunta ja kyyhkysetkin.

Räkäteillä jo pesät valmiina. Tekis mieli tiputella ne alas mutta kun kuulema syövät etanoita eli noita vitsauksena olevia lehtokotiloitakin niin olkoot ja eläkööt. Pitää vaan varjella sitten marjoja syksymmällä räkäteiltä. 

Musiikista puheenollen tässä nää kaverukset hoilaavat ihan vaan hyllyn reunalla. Ja tämä totinen poika soittelee Totisen pojan jenkkaa. Ehkäpä sitäkin joskus Virta vie....

Että tällainen postaus heti peräjälkeen....

VAPPU, VIPPI JA HUPPU

Mistähän tuo otsikon hokema nyt tulikaan mieleen, vapusta varmaan. No niin, vappu vietetty lähes lopuilleen, vippiä ei tullut otettua eikä sitten tullut huppuakaan. Toivottavasti useimmat selvisivät vapusta näin helpolla. Tai ei nyt ihan helpolla, ensin minä ja sitten prinssipuoliso, flunssa hiipi päälle ja siinäpä sitten retkotettiin sängyn pohjalla. Piti lähteä suunnitellusti niemen nokkaan torstain aamusella, mutta sika söi eväät: lunta eteiseen ja kynnyksille siellä ja sähkötkin vissiinkin poikki. Kuka sitä nyt kylmään lähtee flunssaisena? Saa vielä kuolemantaudin. Hih. Eikä sitten lähdetty edes vapputansseihin, vaikka niitäkin olis ollut tyrkyllä tuolla pelimanniporukassa.

No ei sitä ihan kotonakaan ole oltu. Keskiviikkona oltiin Olavi Virran 100 v -konsertissa. Ja että oli upea konsertti. Lohjan 40-soittajan kaupunginorkesteri johtajanaan Antti Rissanen ja solistina upea Juha Hostikka sekä instrumentaalisolistit Niko Kumpuvaara (haitari) ja Tero Lindberg (trumpetti). Nautin täysillä. Todella.
Kaikki mun nuoruuden lempparisävelmät ja ihana solisti.

Muistan, miten Olavi Virta nuoruudessani kävi keikalla paikallisella nuorisoseuran talolla, taisin olla nipin napin silloin 15 vuotias. Hänellä oli valkoinen smokkitakki ja mustat housut, juuri kuin Juha Hostikalla konsertissa (tuli välittömästi assosiaatio).

Ja konsertin ohjelma: kaikki lempparini paitsi tietystikään ei sitä
Punatukkaiselle tytölleni, josta erityisesti tykkään. Ehkä sitten joskus toiste sen kuulen.

Tässä alkuosan kappaleet, ihania tuttuja kaikki. Harmitti kun en muistanut ottaa kameraa mukaan konserttiin (vaikka mun kamera nyt on niin sippikone, että siitä ei juuri iloa ole). Kylläpä meikä kuitenkin hyreksi kotimatkan ja vielä iltayönkin näitä ihan itsekseen, korvamadoksi jäi toisen puoliskon ohjelmasta Poika varjoisalta kujalta....

Mutta vappuun. Simapullo ja munkkipussi ostettiin. Puutarhatöitä tehtiin, kasvilavat kunnostettiin ja jyrsimellä ajettiin uutta kasvimaata. Muutaman perennan siirsin uuteen paikkaan, rikkaruohoja kitkin ja tyrnipensaat - oikeastaan jo puut - tuettiin, koska ovat niin pintajuurisia, että tuuli niitä huojuttelee ja saa ne helposti juuriltaan kumoon. Maa on nyt niin märkää, kun keskiviikkona saatiin koko päivän rankkaa vesisadetta eikä maa ole vieläkään kaikkea pystynyt sisäänsä imemään. 
Ja meidän vappubrunssimme oli korvasienikeittoa, voi että maistuikin hyvälle. Pakastimesta otin edelliskevään korvasienet.

Lintujakin bongasimme. Pihamaalla tepastelevat mustarastaat räkättien kanssa kilpaa. Pari päivää sitten tuli kirjosieppouros kilpailemaan tiaisten kanssa pesäpöntöistä, niitä on kyllä jokaiselle. Peipposet ja käpytikkapariskunta käy vielä lintulaudan siemeniä nokkimassa. Ja tietysti pihan oravat, jotka tiputtelevat maassa odottaville auringonkukan siemeniä. Mielestäni pikkulintuja on viime keväistä enemmän liikenteessä. Tai ehkä vain niin luulen.
Simolla on paljon vahtimista pihapiirissä ja haukku raikuu.

Että sellainen vappu tällä kertaa. Loppuun laitan tämän Pekingistä tuomani runoratsun, jospa se auttaisi riimejä rustaamaan jatkossa tuonne runoblogini puolella, on ollut hiljaista jo niin kauan.

Simakasta vapunpäivän iltaa kaikille, arki alkaa taas aamulla, mutta jää lyhyeksi, sillä uusi pyhäpäivä heti jo tyrkyllä seuraavaksi. Että näillä mennään.