POJAT KANSAN URHOKKAAT...

...mi Narvan mailla verta vuoti jne.  Tätä hyräilin, kun lähestyimme Narvan kaupunkia Itä-Virossa. No, ei meidän pojat reissulla kylläkään juuri verta vuotaneet, mutta laulua riitti omasta takaa pitkin matkaa.

Olin mieskuoron mukana (vaimona tietty) heidän ystävyyskuororeissullaan Viljadiin. Sateisena torstai-aamuna anivarhain lähdettiin ajamaan satamaan ja laivalla yli Tallinnaan josta sitten edelleen itään. Tuttuja nimiä ja tuttuja paikkojakin alkumatkalla, kunnes tultiin Narvan kaupunkiin, missä tutustuimme kaupunkiin ja mm. upeaan, vanhan pörssirakennuksen paikalle rakennettuun yliopistoon.

Yliopiston kattorakennelmasta syntyi optinen harha, näytti jostakin kulmasta, että kaikki on vinksin vonksin. Sisällä talossa sen sijaan oli monta erikoista juttua. Talo on paitsi opetuskäytössä myös kaiken kansan "olohuoneena" kahviloineen ja kirjastoineen. Mieleen jäi upeat perhosportit, avattuna kuin valtavat perhosen siivet.

Kuvassa portti on aukeamassa. Kiinni ollessaan muodostaa pitsimäisen kuvion.

Meillä oli Narvassa simpsakka opas, joka kertoi paitsi talon historiasta ja nykykäytöstä sekä Narvan historiasta yleensä. Ennen sotia kaupunki on ollut todella viehättävä upeine rakennuksineen. Nyt kokonaiskuva kaupungista on mielestäni lievästi apea.  Ns. Ystävyyden silta erottaa kaupungin Venäjän puoleisesta Ivangorodin linnoituksesta Narvajoen toisella rannalla.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna -44 Narvan kaupunki oli raunioina, vain Narvan Herran ylösnousemuksen katedraali oli säilynyt ehjänä.

Jätimme jäähyväiset tihkusateiselle Narvalle ja siirryimme Narva-Joensuun spa-kylpylään Meresuuhun missä yövyimme. Kylpylä on moderni ja sijaitsee aivan meren rannalla. Pitkä kultainen hiekkaranta houkutteli meidätkin haistelemaan Suomenlahden tuulia.

Kylpylän ympärillä oli upeita omakotitaloja, kookkaita ja värikkäiksi maalattuja. Varsin viehättävä oli lähinnä oleva, ilmeisesti remontissa oleva vihreä pitsihuvila,

ja kaunis huvimaja jonka läpi kuljimme hiekkarannalle.

Hyvin nukutun yön ja maittavan aamiaisen jälkeen olimme valmiit nousemaan bussiimme ja jatkamaan matkaa Peipsijärven rantatietä kohti Tarttoa. Pysähdyimme Pühtitsän nunnaluostariin, joka on 1500-luvulta, jolloin talonpojat löysivät paikallisen tammen alta pyhän ortodoksisen ikonen ja saivat sitä kautta ilmestyksen.

Luostarin alueella on pyhä lähde josta haetaan pyhää vettä ja jossa voi myös itse kastautua. Pühtitsä on ainoa Virossa toimiva ortodoksinen nunnaluostari, Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty.

Luostarissa on tällä hetkellä toistasataa nunnaa, upea puutarha ja paljon rakennuksia. Tässä toimii luostarin pieni myymälä ja

tässä virkistävä juomapiste

Oli aika jättää jäähyväiset nunnaluostarille ja jatkaa matkaa kainalossa luostarin pyhän isän siunaama hunajapurkki.

Pienen ajomatkan jälkeen pysähdyimme lounastauolle vanhaan saksalaisperäiseen linnaan, Alatskivi lossiin. 

Kartanon suureen saliin oli katettu lounas minkä jälkeen saimme tutustua kartanon historiaan ja kiertää linnan tiloissa. Kuoromme kajautti laulunsa linnan eteisaulan parvekkeelta, kyllä kuulosti upealta, akustiikka toimi.

Linnan pihalla lähtiessämme ihailimme upeata haikaraperhettä. Toinen hautoi ja toinen puoliso päivysti. Pesälle yritti myös pari muuta haikaraa, mutta eipä sinne ollut ulkopuolisilla asiaa.

Näitä haikaranpesiä nähtiin sitten useita matkan varrella.

Tähän on hyvä lopettaa tämä postaus, materiaalia ja tarinaa on niin paljon, että seuraava juttu sitten Tartosta ja edelleen Viljandista, joka oli retkemme pääkohde äitienpäiväkonsertteineen.