Elämä on vauhtia - tai olisko laiffia niinkuin Nykäsen Matilla. Siis ihmisen parasta aikaa! No huulenheitto sikseen. Mutta menossa on oltu kuitenkin.
Kun torstain tanssikeikasta selvittiin, perjantaina puuhasteltiin kotipihan ympäristössä. Nyt on tomaatit kasvihuoneessa, herneet kylvetty maahan ja käännetty kasvimaata juurikasvien kylvöä varten. Lauantaina sitten porhallettiin Loviisaan merenrantaan paikallisen inv.yhdistyksen kesäpaikkaan. Hienot näkymät, hieno tarjoilu ja arpajaissa voittoja yllinkyllin.
Sunnuntaina oli taas ns. omapäivä. Lapsenlapsen kanssa prinssipuoliso ajoi tuulenkaatopuiden pölkkyjä pihapiiriin. Ystävät Valkosta kutsuivat päiväkahville, mutta työt painoivat päälle ja hups vaan, ystävät tulivat "taivaallinen raparperitorttu" kainalossaan meille. No, jos ei Muhammed tule vuoren luo, tulee vuori Muhammedin luokse! Voi miten ihana temppu! En pystynyt vastustamaan kiusausta ja kas, verensokeritkin pomppasivat pilviin minulla. Mutta haittaakse, jos kerran...
Viikko saatiin alkamaan. Kylvin vielä salaatinsiemeniä kasvihuoneeseen tomaattirivin eteen. Ikäihmisten yhdistyksen kevätlounas Sinnessä keskeytti mukavasti alkaneen maanantain.
Kuoromme lauloi ja duo soitteli hanuri-cello/kitaralla. Ruoka oli hyvää, todellakin. Kyllä kannattaa Porvoossa suunnata juuri Sinne-ravintolaan Taidetehtaalle. Ihan aiheesta Sinne on luokiteltu 50:n parhaan ravintolan joukkoon sijalle 11 muistaakseni.
Ja onneksi nyt alkaa olla ulkoiset haasteet vähenemässä kesää kohti. Pihamaalla tallustelu taitaa vaatia kumisaappaat; iso musta kyy loikoili pressun alla, hevosenlantakasan päällä. Ja onhan pari vuotta sitten kyy tullut tuulikaappiin avoimesta ovesta! Yäk!
Kuitenkin on kiva käyskennellä juuri nyt pihalla. Ja täyttää avoimet paikat uusilla puuntaimilla ja/tai perennoilla. Mieli teki aivan hurjasti magnolian tainta, hintavakin, mutta jäi vielä harkintaan. Ei oikein tahdo selvitä talven pakkasista. Jumalten kukkaa silti kannoin valkoisena taimen, punertava minulla oli Türin tuliaisena.
Ja sitten tän hetken kukkapläjäys:
Päärynäpuussa nuppuja kuin ei koskaan ennen!
Vanha kirsikkapuu odottaa pölyttäjiä!
Luumuja tulossa jos hyvin käy...
Lemmikit ja ailakki.
Mummolan pihasta siirretty ja kovasti levinnyt jalokielo.
Viinimarjoja tulossa jos vain pörriäisiä näkyvissä...
Morsiusangervo, luulisin.
Tämän puhtaanvalkoisemmaksi ei enää narsissi voi tulla!
Meidän pihapiirin tikkapariskunta pesii jossakin lähistöllä, tämä on
kuitenkin naapurin männyssä, mäntyä kiertää köynnöshortensia,
Voi tätä rentukoitten aurinkoa!
Näistä tulppaaneista postasin samanlaiset kuvat jo vuosi sitten!
Ja villejä orvokkeja nousee tämän tästä kukkamaalle ja pihaan.
Nämä keltaiset ryppyhapsureunaiset tulppaanit säilyivät myyriltä, onneksi.
Virosta saatu esikko, leviää kovasti kukkapenkissä.
Tämänkin esikon jo aiemmin postasin, mut kun se on niiiin ihana!
Pilvikirsikka on myös täydessä kukinnassa.
Huomaattehan, miten jättipoimulehden reunoihin aamukaste muodostaa kirkkaan helminauhan!
Tulipa tästä taas pitkänpitkä postaus. Mutkun olen niin intoa piukassa näiden kukkasteni kanssa - ja muutenkin. Tänään leivoin kinkkupiirasta ja mustikka- sekä puolukkapiirakkaa. Illalla on tulossa ystäväpariskunta kahville ja huomenna toiset ystävät.
Sitten torstaina taas tanssitetaan ikäihmisiä ja sen jälkeen kutsuu niemi edes hetkiseksi.
Missä mamma, siellä Simo. Aamulla koiruli otti nokosia sängyllä, oli täydessä nirvanassa mutta kun otin kameran, ilme ilmoitti, että "mitäs siinä kuvailet ja häiritset, antaisit mun olla!" Sellainen tarina tälläkin kertaa.

Saskaton avasi ensimmäiset kukkatertut.

Kyllä niin kauniita kukkia ja tuo päärynäpuu niin täynnä nuppuja. Tulee satoa paljon jos kukinta onnistuu.
VastaaPoistaHyi olkoot nuo käärmeet, ne on tosi ikäviä vieraita ja jos pientä koiraa pääsee puremaan, se onkin vakava paikka sitten. Toivottavasti pysyvät metsissä.
Oikein mukavia toukokuun lopun päiviä.
Niinpä, koskaan ei ole aikaisemmin ollut päärynäpuussa näin valtavasti nuppuja. Valitettavasti sitten itse päärynät ovat pienehköjä.
PoistaMinusta kyyt on inhottavinta otusten joukossa. En ole osannut ennen oikein omassa pihassa varoa, mutta nyt eteenpäin kyllä. Meillä on metsänreuna niin lähellä.
Samoin sinulle lämpimiä kevätkesän päiviä.
Taidatte tekin olla asunnon säästäjiä ;) Kaunis toi valkoinen narsissi ja toi lohenpunainen? esikko.
VastaaPoistaJust tänään illalla ystäville todettiin, että ollaan todellisia asunnonsäästäjiä, tapetitkin on ihan alkuperäiset olohuoneessa.
PoistaValkoinen narsissi on niitä isoja, pieniäkin minulla on mutta tästä oikeasti kyllä tykkään, kun se on niin valkoinen ja kaunis.
Lohenpunainen esikko on myös lempparini. Kiva kun tykkäsit.
Anja, jos jotian kadut elämässäsi, niin magnolian ostamatta jättämistä. Onni on istuttaa magnolia. Tehän asutte niin etelässäkin. Minä täällä sain vihdoin kukkimaan I-vyöhykkeen magnolian, joten sinulla se kukkii helposti<3
VastaaPoistaKiva kuva erityisesti nuo kiletaiset tulppaanit<3
Simolle suukkoja!
<3
Jepjep, olen jo katunut ja harmitellut sitä, etten Türistä jo raahannut. Mutta ihan meidän lähellä puutarhalla sitä on tumman- ja vaaleanpunaisena. Olen jo katsonut sille paikan pihapiirissä. Myyjä vaan pelotteli, ettei ehkä kestä talvisäitä ja jätin ostamatta.
PoistaNoissa keltatulppaaneissa on ihanat rispaantuneet reunat.
Simo on onnellinen pusuista ja pusuttelee takaisin. Lurps!
♥♥
Kukkarunsautta hedelmäpuissa, koristepuissa ja kaikkialla. Erityisen kaunis on vitivalkea narsissi. Ihana kevät säästä huolimatta. Tosin nyt täällä on aivan kesäinen sää.
VastaaPoistaHuh, käärmeet, ei voi mitään pelkään niitä kun monta läheltä piti tilannetta on koettu. Pitääkin hakea apteekista kyypakkaus varalta.
Hedelmäpuut ovat tänä keväänä aivan upeassa kukinnassa. Ja muutenkin kukkasia avautuu päivittäin pihapiirissä. Valkoinen narsissi on minustakin upea, on isokokoinen ja niin puhdas. Harmi vaan, että vain yksi kukka nousi narsissista. Pienempää valkoista on toki enemmän.
PoistaKyypakkaus on hyvä vuosittain uusia, koskaan kun ei tiedä missä käärme tulee vastaan.
Ihanat kukkamaat sinulla.Kiitos kun sain ihailla.
VastaaPoistaOi RaijaAnnikki, kiva kun tykkäät ihailla näitä. Olen ihan hurahtanut kevään kukkasiin täällä kotona ja myös mökillä, minne ajatukset välillä karkaavat väkisinkin. Mökille olen istuttanut ison ruusutarhan ja perennoita on myös melkoinen pelto. On kiva seurata kasvua ja iloita kukinnasta.
PoistaIhana kukkapäjäys, upeita kaikki. Kukkivat hedelmäpuut on niin kauniita.
VastaaPoistaKyy on aika inoittava ,vaikka hyödyllinen onkin.
Pelkään jo väsyttäväni näillä pläjäyksilläni, mutta kun kaikki on kukassa juuri nyt.
PoistaKyyt saisivat kyllä pysyä metsän siimeksessä.
Viismummoista utelee kauanko sinulla on ollut tuo Saskatoon ja oletko käyttänyt sen marjoja? Tyttäreni aikaisemman asunnon pihalla niitä kasvoi kaksi reilun kokoista puskaa, tein marjoista mehua, ei maistunut kenellekään, mutta sekoitettuna toisiin marjoihin meni ihan täydestä. Sellaisenaan syötyinä aika mitättömän makuisia, piirakkaan en edes kokeillut vaikka maultaan muistuttaakin mustikkaa. Hilloakin kokeilin, söihän sitä paremman puutteessa varsinkin jäätelön kanssa.
VastaaPoistaOnhan tuo pusikko ollut jo vuoskymmenen pihan reunalla. Olen kerännyt marjat jos olen ehtinyt, ovat rastaiden ja muiden muuttolintujen herkkua tankkaukseen ja häviävät nopsaan. Olen pakastanut niitä, keittänyt mehuksi (vaatii sokeria) ja mehusta keitellyt sitten kiisseliä ja jopa vispipuuroakin. Eihän ne kummoiselle maistu, mutta toisiin marjoihin sekoitettuna menevät kyllä. Eräs ystävättäreni tykkää niistä ja hänelle olen myös niitä vienyt. Saskaton levittää siemenistä pieniä taimiaan pitkin pihaa ja niitä taimia olen jakanut eteenpäin. Kaunis on kukkiessaan, marja-aikana pakko verkottaa jos haluaa itse marjoja saada.
PoistaOmenoidet kanssa tulee hyvä mehu saskatoneista. Ja ennenkaikkea linnuille marjat maistuvat.
Ihana kukkapostaus.
VastaaPoistaPuut ovat kauniita.
Valkkomi toi isäni mieleen. Hän työskenteli Valkkomin satamassa viimiset vuotensa ja sai keuhkokuumeen -49. siihen kuoli Loviisan sairaalaan. Asuimme silloin Suursarvilahdessa.
Hyvää ja siunausrikasta kesää sinne teille ♥ ♥
Kiitos sylvi kommentistasi. Valko on suht. lähellä mutta aiemmin ei sinne ole ollut oikein asioita. Nyt piipahdamme siellä ja Simo on välillä "päivähoidossa" ystävillämme, jotka tapasimme pari vuotta sitten Istanbulissa ja siitä alkaen on kuljettu yhdessä reissuilla ja toistemme luona. Sinulle varmaan nämä Loviisan lähimaisemat ovat lapsuudesta tuttuja!
PoistaSamoin sinne lämpimät terveiset ja kesän toivotukset♥♥
Näkee, että sinuun on iskenut puutarhakärpänen; kukkia vaikka kuinka paljon! Paljon onnea ja menestystä niille sekä sinulle!
VastaaPoistaKesäniloa ja valoa teille kaikille, Anjuska! ♥♥
Totta! Paitsi noita kotopiirissä kuvattuja kasveja niin myös täällä mökillä on melkoinen määrä kukkasia ja eri puita. Jotenkin kevät on niiiin ihanaa aikaa kun näkee, miten kasvit ovat talvesta selviytyneet ja alkavat pukata kukkaa ilokseni.
PoistaMyös sinulle Aili kaikkea hyvää ja lämpimiä kesäpäiviä ♥♥
Ihania kukkivia puita, + muut kukat, värikkäitä täynnä kevät kesän voimaa. Hyvää viikonloppua ystäviesi kanssa ja virkistäviä ryhmätapaamisia.
VastaaPoistaHei kaisumarjatta! Kiva että sinua taas näkee kommenttilootassani. Oikein ihania ja lämpimiä kesätuulia sinulle, nautitaan tästä valosta ja lämmöstä.
Poista