lauantai 1. lokakuuta 2011

VADELMIA JA PFERDEBALSAMIA

Syksy meitä hienosti hellii, aurinko paistaa ja täällä mitattiin syyskuun lämpöennätyskin, reilut 20 astetta. Nyt tosin ei enää taida niin lämpimäksi nousta, mutta aurinko kyllä paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. 


Lauantai lähti käyntiin pulahduksella lammikkoon, jonka pintaan koivut olivat lennättäneet keltalehtien armeijan. Simon kiinnostuksen kohteena oli pikkuruinen sammakko, joka aikansa hypeltyään rannalla loikkasi veteen ja sukelsi näkymättömiin. Koira tuijotti pitkään sammakon jälkeen hievahtamatta.


Sisälle palattuamme suihkuun ja aamukahville. Sain lukea päivän lehdenkin ihan rauhassa, sillä kun Simo halusi aamulenkille, prinssipuoliso lähti koiran kanssa kallioille.  Taisi sääliä vähän tuota polveani, vaikka kyllä parempaan suuntaan ollaan menossa.


Lenkin jälkeen mies muisti vadelmat. Siis lokakuun ensimmäinen päivä - ja vadelmat vaan kypsyy! Reilun litran kiikutti vadelmia puutarhan pensaista.
Kelpaa niitä lapioida nyt turkkilaisen viilikipon huipuksi! Eikä tarvitse lisätä sokeria, pieni loraus  kuusenkerkkäsiirappia, jos makeutta haluaa. Eikä nämä lakkavadelmat ole ihan pienikään, sokeripalaan ja tavalliseen vadelmaan verrattuna:
Jostakin syystä nämä vadelmapensaat tekevät satoa näinkin myöhään. Toki ne latvat, joissa on vielä kukkia, eivät ehdi marjoja tuottaa ennen syksykylmiä.


Niin, polvi! Monta kivaa neuvoa polven parantamiseen on tullut. Lievimmästä päästä jääpussi,  kaalinlehtikääre, merisuolakääre ja tukiside.
Joskus ostin tallinnalaisesta apteekista Olfen-roll´onin. Se on ollut käytössä usein. Auttanutkin. Orudis-geeliä ja jotain muutakin lihaksia lamauttavaa olen kokeillut. Pippurilaastariakin!  Nyt viimein muistin tuon hevosbalsamin. Olin hankkinut sitä, kun tiesin urheilijoiden käyttävän sitä useaankin vaivaan. Eikä se edes maksanut paljon. 
Tänäkin aamuna jäähdytin polveani pitkään lammikon viileässä vedessä ennen pulahtamista uimaan. Sitten sisällä hieroin tätä hevossalvaa polvilumpioon ja lopuksi vedin löysähtäneen tukisiteen suojaksi. Helppo ja auttava konsti. Balsamissa on mentholia, kamferia ja yrttejä. Imeytyy helposti, tuntuu viileältä iholla, ja helpottaa. Suosittelen. Balsamia saa myös litran muovipulloissa, ainakin hevostarvikkeita myyviltä osastoilta, nykyisin myös kemikalioista ainakin näitä pienempiä purkkeja. 

Ennen vanhaanhan kamferitipat oli peruslääke, sitä annettiin sokeripalassa vaivaan kuin vaivaan. Ja muistanpa nuorena akne-ihoa puhdistetun kamferilla. Kuivatti finnit tehokkaasti.



Nyt viikonloppuna olisi houkutellut vielä käydä mökkimaisemissa, mutta prinssipuoliso oli sopinut soittelevansa hanuria torilla vapaaehtoistyön tapahtumassa. Vaan kunhan päivä vanhenee, lähtee vanhakin tästä metsikköön ja kalliopoluille kera koirulin. Eilen lenkkireissulla poimitut suppilovahverot ja kantarellit pitää kuitenkin sitä ennen perata. Suppiksia on ainaki meidän metsälö pullollaan. Harmi niitä on metsäänkään jättää.  Minttulin piirakkaohjetta mukaellen paistoin sienipiirakan, hyvin maistui torstai-illan vieraille.


Mukavaa viikonloppua, aurinko paistaa ja ruska värjää maiseman.
Sananjalat maitosuklaan värisiä, haapojen lehdet auringonkeltaisia tai punaisena hehkuvia. Ylös, ulos ja lenkille.







7 kommenttia:

  1. Jänniä nuo syksyiset vadelmat, hyviäkin vielä.

    Toivottavasti tuo hevoskuuri nyt auttaa polvikipuusi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Muhkeita on teidän syksyisest vadelmat! Balsami on nimensäkin puolesta jo tehokkaan oloista ja hyvät ainekset siinä on, niin toivotaan tuon nyt helpottavan polvea.

    VastaaPoista
  3. İhania viikonlopputouhuja sinulle.Ja nayttaa niita kylla riittavan.
    Toivotaan ,etta polvesi pian paranee.
    Mina olen kayttanyt tuollaisiin vaivoihin Felden geelia.
    Tuosta hevosbalsamista en ole kuullutkaan.

    VastaaPoista
  4. Todella myöhäisiä vadelmia, noin suuria ja komeita!!! Hienoa, että satoa piisaa lokakuussa<3

    Hyvä jos olet, Anja, saanut apua jalkavaivaasi, tiedän sen kokemuksesta. Älä sentään tee vielä kovin pitkiä lenkkejä, vaikka kieli tekisi; voi tulla takapakkia!

    Nuo balsamit ja limentit ovat varmasti käyttökelpoisia särkyjen ja tulehdusten hoidossa.

    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, primssipuolisolle ja Simo Sallinpoika Hurtalle<3

    VastaaPoista
  5. Unelma;todella makoisilta maistuvat, vaikka on jo myöhäinen syksy! Jep, hevoskuuri on meneillään!

    Anja; vadelmat on isoja ja maistuvia. On jännä että näin syksyllä vielä kypsyvät, kun muut marjat on jo aikoja sitten kerätty.

    Sateenkaari; kiva on kun on viikonloppu - vaikka eläkeläisen kaikki päivät on vähän samanlaisia! Feldeniä minullakin on ollut,samoin Voltarenia ja jos jotakin käärmesalvaa. Nyt on konikuurin aika.

    Aili-mummo; sepä siinä onkin, ettei malta oikein olla könttäämättä tuolla kalliopoluilla koiran perässä. Tänäänkin tehtiin pitkähkö kierros, huomasin heti, että koipea kolotti. Mutta jotkut asiat on vaan ihan must!
    Tämän konilinimentin muistin, kun mietin, millä polveani oikein alan hotjata kun ei tuntunut oikein mikään auttavan ja pippurilaastari otti ihon vereslihalle. Mutta onneksi jo pystyn hyvinkin kulkemaan, kunhan vielä muutama päivä kuluu, voi olla että askel ei enää kipua tuota.

    Myös sinulle leppoisaa viikonloppua. Minä otan nyt ihan rennosti.

    VastaaPoista
  6. Kauniista ja lämpimästä mekin saimme nauttia siellä lähitienoilla. Kipusi se mittari Vantaallakin samoihin lukemiin ja lähitienoon ruskakuvia oikein urakalla otettua. Ja kaunista oli ajella iltäpäivällä tänne kotiinkin.
    Sitä hevosbalsamia täälläkin, tehokasta ja halpaa..
    Ihmeellisiä vadelmia, että lokakuussa..Muuten puolukka kukkii
    Terveiset sinne ja hyvää viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  7. Minttuli; hieno sää on ollut täällä ja mitä pikkuminiän blogista kurkkasin, hieno on ollut sää mökkimaisemassakin. Mutta kylmempää on jo luvattu. Nautitaan niin kauan kuin kestää.
    Kukkiikohan puolukka tulevan kesän nuppunsa?
    Mukavaa viikonloppua sinulle mansikkapitäjään.

    VastaaPoista