LAUANTAIN LÄHIREISSAILUA

Huomasin Kansanmusiikkilehdestä, että Helsingissä  on meneillään Samuelin Poloneesi -tapahtuma. Samuelin Poloneesi on Suomen Kansanmusiikkiliiton vuosittainen päätapahtuma joka kiertää eri paikkakunnilla. Poloneesi kokoaa alan harrastajia ja ammattilaisia yhteen  ja pitää sisällään koko suomalaisen kansanmusiikin kiinnostavimman kirjon, niin rajoja rikkovat nuorten yhtyeet kuin perinteistä linjaa edustavat pelimanniyhtyeet ja yksittäiset mestarit.

Lauantaina konsertteja ja esiintymisiä oli Musiikkitalossa. 
Kun ei aiemmin ollut tilaisuutta käydä Musiikkitaloon tutustumassa, päätimme piipahtaa lauantaina kuuntelemassa muutaman konsertin. Ensin vietiin Simo pojan huusholliin hoitoon, sieltä bussipysäkille ja noustiin Hesaan menevään bussiin. Meidän piti nousta Junatiellä bussista, mutta kas, auto ajoikin Pasilan kautta Kamppiin. Noustiin metroon ja ajettiin Sörnäisiin tapaamaan prinssipuolison veljen perhettä ensin. Makoisten päiväkahvien jälkeen takaisin metrolla keskustaan ja Musiikkitaloon.

Upea rakennus kerrassaan, tummia pintoja, isoja aulatiloja, rappusia ylös ja alas. Seurasimme ihmisvirtaa, pysähdyimme katsomaan kansanpelimannien soitantaa, viimein pääsimme konserttitilaan, Sonoreen.
Kaustisten pelimannit antoivat parastaan soittaen Wiljami Niittykosken (6.12.1895-2.1.1985) sekä muistiin merkitsemiä ja säveltämiä valsseja, marsseja ja purppureita. Wiljami Niittykoskea  nimitettiin Salonkylän Sibeliukseksi eikä suotta. Kaustisilta oli soittamassa mukana 7 stämmiharmoonia, sello, 2 bassoviulua, haitari, mandoliini ja peräti 31 viulunsoittajaa. Kyllä näistä säveliä lähti Mauno Järvelän johdolla. 
Sonoren viereisessä aulatilassa mentiin vauhdilla polkkaa ja masurkkaa erilaisten soittimien tahdittamina (haitarit, kanteleet ym.) 
Musiikkitalo antaa mahdollisuuksia tällaisen Kansanmusiikin Isomman Illan järjestämiseen. Tilaa tuntui olevan eri ryhmille, olivathan mukaan lähteneet pelimannit myös ympäri Suomen mm. Pohjanmaan lisäksi aina Kuopiosta ja Sipoosta, Leppävirralta jne.)

Kierreltyämme kuuntelemassa vielä eri ryhmien esityksiä suunnistimme kotimatkalle. Simo jo odotteli kotona, kun hoitajakaksikko oli lähdössä elokuviin.Olimme tyytyväisiä näkemäämme ja kokemaamme. Kyllä meillä on hieno Musiikkitalo, joka pihatasanteella on mahtava taideteos, "nous hauki puuhun laulamaan"  tai mikä lieneekään nimensä. Vaikuttava kuitenkin.

Joskus ennen vanhaan käytiin Kaustisilla kuuntelemassa ja toki prinssipuoliso ja esikoistytär  esiintyivätkin jopa pelimannijumalanpalveluksessa soittimineen. Matka Kaustisille täältä on melkoinen, joten nyt päästiin paljon vähemmällä matkustamisella nauttimaan kansanmusiikista sen parhaasta päästä.
Enemmän pitäisi ponkaista omasta luukustaan maailmalle eikä mököttää möksässään ja antaa tällaisten tilaisuuksien mennä ohi.

Lopuksi: ennen oli ennen, nyt on nyt. Kun meiltä nousi linja-autoon mennäkseen pääkaupunkiin, tiesi varmaan, mitkä tietä sinne ajetaan. Nyt kun nouset täältä bussiin, et voi olla varma pääsetkö bussista ulos jos määränpääsi on ennen Kamppia. Mennään motaria, mennään Itiksen kautta - tai sitten ei, mennään Pasilan kautta jne. Siksiköhän monet kulkevat kuitenkin omilla autoilla mieluiten?!? Ja bussien lippuhinnoittelu on jännää, menomatka maksoi huomattavasti vähemmän kuin kotimatka vaikka pysäkkien väli oli sama. Metkaa meininkiä.