LAUANTAI-ILLAN HUUMAA

No huumaapa totta tosiaankin. Aurinkoinen lauantaipäivä, ja lämmin. Oli ihan pakko päästä ulos puuhastelemaan heti, kun olin saanut olohuoneen ikkunat pestyä ja päiväruuan valmistettua.

Ikkunanpesu ei ole lempparihommeleita, ensin ajattelin vain pyyhkiä sisäpinnalta. Tuo nelijalkainen ystäväni kun haukkuu sohvan selustalta ikkunan sameaksi. Mutta päätin kuitenkin avata ikkunat ja pestä kaikki neljä pintaa per ikkuna. Nyt näkyy Eurooppaan asti, hih. Tosin päätyikkunoita verhoaa viiniköynnös!

Samalla möbleerasin vähän kulmahuonetta, kannoin sisälle osan terassilla kesäänsä viettäneistä ja todella vettyneistä huonekasveista. Iso limoviikuna on varjostanut keittiön ikkunaa koko kesän terassilta. Mietin, jos sen jättäisinkin jäätymään. Prinssipuoliso kuitenkin ehdotti, että saksisin sitä pienemmäksi ja toisin säälistä sisälle. No mikä ettei. Jäi limosta runko ja muutama haituva latvaan.

Takuuvarma lauantaisapuska on broileririsotto. Helppo ja nopea.

Hunajamarinoidut siipaleet pannulle, keitetään riisit ja lisätään pannulle. Marinoituja valkosipuleita tai oliiveja, suolakurkkupalasia ja paljon lohkottuja minitomaatteja. Mausteeksi suolaa ja ripaus currya. Jos haluaa, loraus kermaa sitoo risoton kiinteämmäksi. Lisukkeeksi pilkoin pannulle kesäkurpitsaa, haudutin, lisäsin pestoa, tomaattiviipaleita ja lopuksi juustoraastetta reilusti pinnalle. Helppo ja maistuva. 

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt! Herkkutatteja on enemmän kuin lääkäri määrää. Toissapäivänä keräsin korillisen, eilen Simon lenkitysreissulla vähän poikettiin polulta ja onneksi oli mukana muovikassi. Se pullollaan kannettiin herkkutatteja kotiin perattavaksi. Suurin osa ihan upeita, madottomia ja herkullisia.

Kokeilin keittää sienikeittoa: pilkoin YHDEN TATIN kattilaan, jonka pohjalle olin lorauttanut rasvaa. Kääntelin tattipaloja, melkein ruskistin (!) ja lisäsin sipulisilppua sekä ruokalusikallisen vehnäjauhoja, annoin kiehahtaa ja lisäsin maitoa ja maustoin suolalla. Kruunasin keiton kunnon lorauksella vispikermaa, onneksi sattui olemaan jääkaapissa. Keiton pinnalle nokkosjauhetta ja ei kun syömään. Prinssipuoliso, joka irvisteli edellisen illan lämpimille leivilleni, joissa paistettua tattia mukana, tykkäsi keitosta kuin "hullu puurosta" ja siksipä kiehuttelin osan tattisaaliista pakastimeen odottamaan seuraavaa tattikeittopäivää.

Mulla on kyllä kuivurikin, mutta sen merkki on Wirta ja minä en ymmärrä, miten se kuivaisi ja lämpiäisi. Yritin hurruttaa sillä tattisaalistani, mutta into loppui ja läväytin sieniviipaleet uunipelleille ja kiertoilmaan. No, kyllä sekin kesti melkoisen tovin.

Nyt on rapsakoita tattipaloja talven varalle. Enpähän taida enää mennä metsään muuten kuin huvin vuoksi. Eihän mahdotonta määrää kestä kenenkään vatsanahka.

Syysleimu on vielä kukassa, niemen nokassa muita värejä ja kotona vain tämä retuliini!

Tänään kylvin vaaleanpunaista palavaa rakkautta, valeunikkoa ja idänunikkoa. Siis kukkasia tulevaksi kesäksi. On aina arvaus, nouseeko yhtäkään tainta. Kemermarja ja sorvarinpensas eivät nousseet mullasta vaikka annoin kaksi vuotta aikaa. Sitten istutin kesäkurpitsaa niiden päälle. No, ans kattoo josko nyt nousee mitään taimelle.

Simon kanssa käytiin eläinlääkärissä näyttämässä tassun nuolemisjälkeä. Lääkäri sanoi vian olevan koiran korvien välissä, vois leikata jäljen pois, mutta ei siitä mitään haittaa liene näinkään.

Simo sai rokotukset ajantasalle ja ostettiin raksupussi ja lampsittiin kotiin. 

Villaheisi ja marjaterttu; vähitellenkö kypsyy?

Mökillä lämpiää sauna jokainen ilta. Täällä kotona yleensä lauantaisin. Eli siis tänään. Aloitin muuten syksyn käsityöt; kaksi paria sukkia valmiina, toiset kyllä kuin viulukotelot eli aika isokokoiset. Voihan ne vanuttaa jos jalassa pyörivät. Hih.

Nyt mukavaa lauantain iltaa, tää lähtee Simon kanssa löylyyn.

 

SADONKORJUUTA

Mökkiviikonlopun jälkeen kotona taas. Aamuinen kosteus nurmikossa on syksyä, eikä mittarikaan näytä 8 astetta enempää ylösnousun aikaan.

Täällä etelämmässä karhunvatukat kypsyvät päivittäin, mökillä niissä on paljon raakileita, mutta vain muutama on ehtinyt kypsäksi. Jos ilmoja riittää, saattaa sielläkin satoa vielä syntyä.

Rypäleistäkin saadaan satoa, tietäisinpä vain, mihin sen käytän. Nämä on pienikokoisia, sisällä iso kivi ja tertuissa rypäleet harvassa. Mutta terttuja on paljon, joten keräämistä riittää. Tietysti voisi ottaa käyttöön vanhan aiv-pullon ja laittaa pulputtamaan, harmi kun sitten jää kuitenkin juomatta. No, aika tavaran kaupitsee, sanoi mummo aikanaan.

Sienisatoa on myös löytynyt. Mökin maisemista kanttarelleja ihan reilusti, täältä jo ensimmäiset tatit poimin.

Tyrnimarjoja ei paljon tule, linnut tahtoo loputkin ottaa parempiin nokkiinsa. Ja muutamia mansikkavadelmia on kypsynyt, tosin pensaat vieläkin kukkivat, vaan eipä ehdi sato valmistua.

Ja omenoita jonkun verran. Luumuja vain muutama harva, kukinta-aikaan ei ollut pölyttäjiä näkyvissä. No, kaikkea ei voi saada.
Goji-marjapensaat - tai yksi niistä - kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Monta vuotta taimet kituivat, melkein talvella palentuivatkin, mutta nyt on kasvu ollut vauhdissa. Hämmästeltiin kukkanuppuja, ehtivät kyllä aueta, vaan eipä taida marjat ehtiä. Saa nähdä.

Pihalla alkaa olla jo kukkien aika ohi. Vain nauhus loistaa keltaisena ja leijonankidat monivärisinä. Pari jalokelloa ostin kukkapenkkiin, sinisen ja valkoisen.

Ja ystävä toi valtavan ison syyskrysanteemin, joka ilahduttaa rappusilla kotiin tulijaa.

Vaan mitäs tässä sadosta valittamaan, tomaatit, joiden taimet sain pikkuruisina ystävältäni keväällä, rehottavat valtavan kokoisina ja niin täynnä tomaatinraakileita. Osan painavimmista tertuista toin sisälle kypsymään, suurin osa jäi vielä kasvamaan.

Omenoitakin kypsyy aivan riittävä määrä meidän tarpeisiin.

Linnut tahtovat nokkia kypsyviä omenoita, Simo antaa niille kyytiä puutarhasta. Koira on melkoinen ilmatilamme valvoja!

Nokkiin ottamisesta olisi muutama sananen sanottavana, mutta olkoon. Totean vaan, että ennen oli toista eikä sitä isommilleen ja vanhemmille ihmisille miiniä näytetty vaikka kuinka olis sisällä kiehuttanut. Oisko se ollut tiettyä kunnioitusta. Vaan kissapa kiitoksella elää. Ehkä me ei nyt olla niin hyviä kuin itse tykönämme luullaan. Sen pituinen se.

Itsekkäästi ajatellen tärkeintä on pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, mitä se ketään muuta edes kiinnostaa. Nyt tai ei koskaan tämä mummeli aikoo tehdä itselleen lukujärjestyksen talven ajaksi. Jos ei suunniteltua shabloonaa, laiskuus voittaa. Ja se on turmioksi. Ne verenpaineet ja kolesterolit ja kaikki muutkin. No, ainakin ajatusasteella on reipastuminen. Ja itsekkyys. Jaapa jaa, onhan minulla muutaman päivän reissu tiedossa Italiaan. Siihen saakka sinnitellään. Ja iloitaan pienestä koirulista, joka mökin laiturilla päivysti kuikkaparvia.

Kerran oli parvessa kaikkiaan 19 urhoollista räpylöijää. Syksy niitäkin parviin kasaa. Tässä muutaman kuikan läjä!

Joutsenperhe jäi vielä mökkijärvelle, samoin kurkipari, vaikka viisi isoa lintua niitäkin jo auraan houkutteli. Ja ketunpojat ulvoivat iltaisin järven takarannalla, toisen pesän pikkuketut vastasivat järven toiselta rannalta. Karhuja ei sentään nähty, vain lähiseudun kanjonissa oli selviä karhun jättämiä jälkiä mustikkametsässä. On niitä.

Nyt lopetan lätisemisen, tulihan tuota jo viljalti. On muutaman hetken ollut niin hoppu, että vain pikaisesti lukaissut toisten blogeja, kommenttejakaan muka ehtinyt kirjoittaa. Syksy on. Mutta kyllä tämä tästä.

TAAS PUNERTAA MARJAT PIHLAJAN...

Mikä on syksyssä kauneinta? Kuulaat illat, usvaiset aamut. Kuikan uintivana järven tyynessä pinnassa. No kaikki nuo, mutta aivan upeita ovat pihapihlajat punaisine marjoineen.

Mökin saunapolulla pihlajat on kietoneet oksansa niin, että muodostuu kaari saunapolun ylle. 

Vaihtelevassa säässä on tämä mennyt viikko vietetty. Rankkasateista aina lämmittävään auringonpaisteeseen. Mutta ei ole suuremmin haitannut. Tosin nyt tiistaina taas kotimatkalle on luvassa rankkasadetta ja ukkosta. Niin kuin aina kun ollaan reissun päällä.

Kolme päivää on istuttu herukkapuskissa. Oikea akatemia, sillä siellä on aikaa panna järjestykseen omia asioita ja vähän toistenkin. Tai ehkä paremminkin retriitti, eipä siellä paljon ole toinen toisellemme huudeltu, mitä nyt hätistelty juopuneita ampiaisia marjaämpäristä, ovat kovasti puolustaneet herukkareviiriään ja hämmästelleet, että mitenkäs ne herukat läjässä ämpärissä ovat!

Mehumaija on porissut kolme iltaa. Mukavasti mehustuivat, pullot on täynnä makeata mehua. Pieni pakastimeni täällä mökillä on piripintaan täynnä, vaikka poika vei ison kylmälaukullisen mehupulloja mennessään tänään. Hyvä, että kelpasi, minä olisin muuten ollut ihan hukassa pulloineni. No, osan pullotin tiiviisiin kuumennettuihin lasipulloihin.

Syysleimut loistavat ja niiden takana tuoksuu illakot. Oli mukava puuhastella tänään kukkamaalla. Kärräsin lisää multaa, siirsin kasveja paikasta parempaan. Prinssipuolison mielestä puuhaa riittää, jos joka syksy kaivaa perennat uuteen järjestykseen. Nopas, täytyyhän niitä vähän lajitella pituuden ja muun sukulaisuuden perusteella. Vielä pitäisi kaivaa kultasadepensas ruusujen keskeltä, samoin tuo viirullinen heinä siirtää pois kukkamaalta. Kielot istutin uuteen paikkaan, olivat jääneet kuuliljojen varjoon. Eli tekemistä on.

Onneksi järvi ottaa aamulla vilpoiseen syliinsä vasta heränneen ja antaa pontta päivän puuhille.
Mikäpä täällä on ollessa. Harmi vaan, että kotona haasteet kutsuu ja välillä on ajettava tuo kolmesataa kilometriä suuntaansa. 

Tästä alkaa kotimatka. Tuon maitotonkan maalasin ja kirjoitin siihen nimen, siitä syntyi oivallinen katukyltti. Päällä muovipadassa suikertaa suikeroalpi, tosin vielä aika mitätön. Mutta kasvaapa siitä.
Tie vie sinne, ja tie vie tänne, ja tie vie sinne ja tänne. Vai miten se oli. Kiva on kuitenkin tänne aina palata vaikka hetkeksikin.

Hyvää alkavaa viikkoa toivottelen täältä niemen nokasta.

KUN SAAPUU SYYS...

niin ilma on kostea ja sademäärät aivan hurjat. Ajeltiin eilen niemen nokkaan, prinssipuolisolla oli Heinolassa luokkakokous eli 60-vuotistapaaminen koulunsa aloittamisesta Heinolan seminaarissa.
Tapaamisessa oli toistakymmentä entistä opettajaa ja puhe sorisi ja muistoja kerrottiin. Kahville porukka siirtyi Siltasaareen, missä aivan upea kahvila. Ja kesken kahvittelun alkoi ukkonen jyristä, sataa rakeita ja vettä aivan tajuttomasti. Minä juoksi autoon tarkistamaan, miten Simolla menee rajuilmassa. Kastuin aivan likomäräksi, piti vaatteet vaihtaa autossa pikapikaa kuivempiin.

Merkillistä on, että joka kerta kun me ollaan tien päällä, ukkonen muistaa jyristä ja vettä heitellä. Vaan ehkäpä sienet nousevat näiden sateiden jälkeen.

Tänään istuttiin  mustaherukkapuskissa. Mahdoton tehtävä poimia kaikki reilut 20 pensasta tyhjiksi. Muutama päivä sateen lomassa siinä menee. Onneksi osa marjoista karisee ämpärin ulkopuolellekin. Mehuiksi keittelen mökin puuhellalla. Onpahan sitten talvella mitä flunssa-aikana juoda.

Aamulla mittari näytti 13 astetta. Veden lämpötilaa ei ole vielä mitattu. Eilisen kastumisen jälkeen oli niin vilu, että nuha alkoi niiskututtaa. Vähän harmitti koko kastuminen. 

Kansalaisopisto alkaa syyskuussa. Kahteen piiriin ilmoittauduin. Kirjoittamaan ja laulamaan. Eipä sitä enää muuta jaksa. Mutta jotakin pitää olla.

Kuvia en ole ehtinyt näpsiä. Vanhoja en viitsi postata. Ehkä sitten ens kerralla.

KESÄISIÄ KEITOKSIA

tai sittenkin jo syksyisiä. Mehumaija on porissut hellalla monena päivänä ja mustaherukkamehua on plakkarissa. Kotipuutarhan marjat on mehuna, toinen urakka odottaa niemen nokassa. Mutta siellä on sen verran myöhemmässä kypsyminen, joten ehtiipä tässä.
Muita marjoja kypsyy tasaiseen tahtiin. Pensasmustikkaa ja karhunvatukkaa on jo purkkitolkulla talven varalle. Ei muuta kuin syömään.

Ikinä en ollut maistanut kesäkurpitsakeittoa ennen viime kesää. Olin vaan paistellut kurpitsat lintteinä pannulla liharuokien lisukkeeksi. Ihastuin keittoon ja tänään sitten valmistin sitä ihan itse. No, vähän piti ohjetta soveltaa kun ei kanalientä löytynyt huushollistani. Käytin liemeksi kermaa ja sulatejuusto antoi loppusäväyksen. Nam.
Itse keittoon porkkanaa, sipulia, hapan omena ja kesäkurpitsaa. Freesasin kattilassa vähässä rasvassa, lisäsin hiukan vettä, suolaa, kurkumaa ja currya. Pehmeät vihannekset muusiksi ja kermaa runsaasti sekä sulatejuustoa, päälle persiljaa. Oikeaoppisesti piti liemenä olla kanalientä mutkun ei ollut. Vaan tosi hyvää ja maukasta keittoa tuli näinkin. 

Kesäkurpitsoita pukkaa jatkuvasti. Samoin avomaakurkut alkavat olla valmiita säilöttäväksi. Alkuviikosta alan kunhan haen etikkaa kaupasta. 

Mansikkavadelmat kypsyy myös. Aurinko on antanut niille makeutta ja kokoa.

Kantarellimetsässä en ole nyt hiiviskellyt, ehkäpä sade sai ne nostamaan lakkinsa taivasta kohti. Kirpparilla sentään käytiin eilen ja harmiteltiin myyjien puolesta, että välillä rankkasateen kuurot pyyhkivät myyntipöytiä. Mitäkö löysin? Kolme koiraa, olivat niin pikkuruisia ja hellyttäviä.

Ja ommellun orvokkitaulun sain ihan ilmaiseksi mieheltä, joka myi perintöjään kirpparilla.

Mökille kelpaa hyvin. Siellä on entisetkin ommellut taulut ilona.

Kaikki kasvu puutarhassa on rehevää. Samoin kukkaset. Leijonankidat, jotka sain ystävältä pikkuruisina taimina, ovat nyt avanneet kitansa auringolle. Tykkään niistä.

Muitakin kaunottaria on,  vaikka valkoiset isot liljat eivät enää niin valtavasti tuoksuaan levitä. Erityisesti tykkään tästä keltaisesta tiikerinliljasta.

Tilasin jo tänään ensi kesän kukkien siemeniä. Joku meillä kysyi, mihinkä ne kylvän, kun entisiä on paikat pullollaan. No, aina sitä jostakin pieni multatilkku löytyy. Tilasin valeunikkoa, vaal.punaista palavaa rakkautta  ja idän unikon siemeniä. Hyvä minä. Kunhan nyt selviäisin tästä talveen säilömisineni. Tän huushollin elämä ei todellakaan ole Dronningholmia. Toisaalta - jos olisin ne tärveltyneet mansikat hilloksi keittänyt enkä pakastanut, saisin paistaa koko talven lättyjä joka päivä ja mansikkahillo ei vaan loppuisi kesken.
Mut valintojahan elämä on. Niin tai näin. Ja rapatessa roiskuu.

Nyt lopetan ja painun päikkäreille. Univelkaa on tullut kun minun vieruskaverini - prinssipuolisosta en nyt puhu - ottaa valtavan tilan patjaltani löhöten poikkiteloin niin, että minulle ei jää juuri kääntymisen varaa. Patja on jo kuopalla ja huomenna pitää mennä ostamaan uusi. No vitsi vitsi. Oma lylleröpainoni sen kuopan on patjaani saanut aikaan. Enkä laihdu millään. En edes yritä. Hm.

YLPEYS KÄY LANKEEMUKSEN EDELLÄ

Ei pitäs pullistella. Pitäs vaan olla nöyrää tyttöä. Mut kun ei pystynyt. Saatiin vuosien paras mansikkasato. Sitä vähän taisin kehaistakin. Ja pakastin. Niin. Sadan litran pakastekaappi täpösen täynnä. Kyllä kelpais talvella nassutella ja maiskutella. Joopa joo.

Tiistaina alkoi niemessäkin - onneksi - sataa ja meidän piti suunnitellun mukaisesti ajella kotiin. Rankkasateessa, kuten kaksi edellistäkin matkaamme. Ja ukkosessa. Olipa ukkostanut kotopuolessa jo aikaisemminkin.Tehnyt sähkövirtaan piikin, joka sammutti pakastekaapin.

Iloisena kypsistä karhunvatukoista poimin niitä heti kotiin päästyämme ja laitoin rasioihin. Päätin kurkistaa, josko pakastekaapissa olisi yhtään pikkuruistakaan lokeroa johon vois mahduttaa pari litteätä rasiaa. Jösses, mikä makea viinin haju kun avasin kaapin! Jokainen mansikkarasia sulanut ja tietysti mansikat ja vähäinen sokerinripaus oli alkanut käydä ja jotkut jopa lämmöstä homehtua. Yäk. Meinasin ruveta itkemään. Siis koko sato, jonka minä näpsäkästi pakastin tähän melkoisen uuteen sadanlitran pakastekaappiin, täpösentäydeksi. Voihan itkun tikku! Meillä ei siis mansikoita syödä tulevana talvena. Kanna nyt sitten koko työ ja vaiva ja talven mansikat suoraan kompostiin!!! Ainoa hyvä puoli, että ei tartte nyt lähteä rasioita lisää ostamaan, kun pesin nämä tyhjät mansikoitten jäljiltä. Huh.

Mitä tästä opin. Ehkä en muuta kuin sen, että ukkosen ajaksi töpselit irti ja jos ei, niin ainakin pitää tarkistaa, onko ukkonen ehkä lyönyt virran pois. On huoltomiehen mukaan niin paljon enemmän elektroniikkaa näissä kaapeissa kuin arkuissa. Jonotin vakuutusyhtiöön ja sain hirvittävän päänsäryn kaiken lisäksi.
Kaappi käy nyt kuin enkeli ja pakastaa. Siirrettiin se keittiön nurkkaan häpeämään, eli ihan silmän alle kontrolliin ja täytettiin ruokapakasteilla. Tuleepa ainakin kurkittua useammin kuin mansikoita, kenties.

Ja eikä se vielä siinä. Keskiviikkona viis vaille neljä löi salama olohuoneen telkkariin että lämähti. Pimeäksi meni, mutta onneksi vain sulakkeet paloi. Minä en olisi kehdannut enää itkeä vakuutusyhtiön ihmisille. Onneksi ei tarvinnut. Nyt temmotaan töpseleitä ukkosen alta urakalla. Kesä on.

Vettä on saatu niin rutkasti, että etanatkin alkavat helteistä virota.
Hyvää sadevesi on tehnyt luonnolle. Tottahan toki. Ja syksy hiipii vähitellen, vaikka järvivesi oli tiistaina vielä lutusen tuntuista uiskennella. Mutta pakko oli palata ruotuun, mustaherukoita on poimittu urakalla ja mehustettu. Pensasmustikoita poimittu ja karhunvatukoita myös. Kanttarellit eivät ole vielä uudelleen ponnahtaneet maan pinnalle.

Eilen ajeltiin Varsinais-Suomen puolella ja prinssipuolison veljen arboretumista kaivelin ruusuntaimia, jotka karkulaisina valtasivat hänen ruusutarhaansa. Oli Katri Valan, Vuosaaren ja ties minkä ruusun taimia. Nyt ne on kasvimaalla juurtumassa ja siirtelen niitä sitten myöhemmin niemen nokkaan. Toin myös väriminttua, punaista minulla on ennestään mutta nyt sain lilanvärisenä.

Siinäpä se on viikonpuolikas mennyt. Pakastimet täyttyy mustaherukkamehulla. Talven mustikat on plakkarissa myös, mutta epäilenpä vahvasti, että tää mies joka meillä asuu, ei kuitenkaan malta pysyä pois metsiköstä. Eipä haittaa. On ollut ns. jakovaraakin.
Että sellainen tapaus tällä kertaa. Enkä ikinä kehu kuuna päivänä satoa enkä saalista. Jos vaan pystyn suuni supussa pitämään mustikoita syödessänikin...

Keskiviikkoiltana laulettiin jokirannassa. Piti sen ajan poutaa, onneksi, ja reilut neljäkymmentä urhoollista laulamisesta kiinnostunutta hoilasi rakkauslauluja. Ja Simo tietysti myös, tosin Simon laulu kohdistui valopylvään nokkaan istahtaneelle naakalle!

Tuskin oli mikään rakkauslaulu kuitenkaan....

SYÖ SÄÄSTÄEN SAVEA...

sanoi sammakko pojalleen. Minä puolestani ohjeistin, että suut on pidettävä supussa ettei lennä hiekkaa suotta hampaisiin. Lähtivät nimittäin Neste-rallin EK-25 seuraamaan ihan tähän mökin tuntumaan. Ihan oikeasti meiltä on vain 300 metriä parhaisiin hyppyreihin linnuntietä. 

Minä ja Simo jäätiin suosiolla niemeen. Pörinä kyllä kuului ihan pihalle asti. Ja helikopterin lensivät laiturin yli niin, etten päässyt uimaan - siis ilman uimavermeitä. 

Meidän porukka vei mukanaan laituripenkin, kirjoittivat siihen tussilla LANDOWNERS ONLY  tai jotakin sinne päin. Ja motittivat katselukiven punaisella nauhalla, siis oma vip-aitio. Ja paras hyppyri. Minä olen sen aikaisemmin kokenut, joten ei niin paljon sykähdyttänyt lähteä tien varteen.

Muuten viikonloppu meni sujahtaen. Kun EK ajettiin sunnuntaina, tie oli kiinni aamuvarhaisesta iltapäivälle. Lauantaina lähdettiin Jatan kanssa katsastamaan kanttarellit tien takaa. Meitä vastaan käveli naapurin pariskunta kainalossaan muovikassi sieniä. Sanoivat käyneensä mäellä keräämässä ennenkuin ralliväki ne pissaa ja tallaa. Jo vain. Me luultiin, ettei mitään enää jäänyt. Hypättiin maantien yli ja kas, mustahuppuinen mies säikähytti sanomalla Tervehdys! Löytyykö?  Hitsin hitsi. Parhaat sienipaikat on siis yleisessä jaossa!  Vaan kas kummaa, Meidän sienisaalis karttui vikkelyydellä ja sillä tietämyksellä, mitä meikäläisellä kyseisten koivunympärysten rihmastoista on. Muovikassi pullollaan, siivottunakin täys ämpärillinen. Niitä on nyt sitten popsittu hyvällä halulla joka ruokailussa. Sienet on terveellisiä, sanoo terveysguru Heinonen. Ja mehän popsittiin ja uskottiin. Kyllä nyt paksusuolet sai työtä ja ravintoa.

Mulla on ollut niin olevinaan kiire, että en yhtäkään kuvaa ole ehtinyt näppäämään. Vaan onhan noita entisiä. Läpätään tähän nyt maisemaa niemen nokasta.

Joku väitti, ettei ole mustikoita. Meidän prinssipuoliso löytää isot mustikat lähimaisemista. Suut on jatkuvasti pysyneet mustikoista mustina. Hih.
Tää lähtee nyt saunaan. Heipparallaa.