Pääsiäisenä lienee tapana polttaa kokkoja noitien karkottamiseksi. Ja kyllä me karkotettiin sekä noidat että haamut. Mökillä roihusi savotan jäljiltä pihamaalle kerätyt koivun ja kuusen havut. Ja niitä oli paljon. Menihän siinä pyhät mukavasti, sitten jo kiire kotiin ja tiputtamaan koiruli varamammalle hoitoon viikoksi. Ja ah ihanaista, hän oli laittanut kystä kyllä ja jälkkäriksi oli kahvit ja pashaa. Nam.
Itse on moista herkkua osaa edes laittaa. Ja sinne jäi Simo kun me singahdettiin kotiin, kamat kapsäkkiin ja anivarhain kentälle. Lennähdettiin Antalyaan, missä oli kesä parhaimmillaan. Kaksi yötä golfaajien suosimassa upeassa hotellissa aivan meren rannalla.
Nautittiin täysillä. Herkkuja pöydät notkuen, valinnan vaikeutta, sillä söisi suu, vetäisi vatsa, mutta pillikintut eivät jaksa kantaa.
No, onneksi ruoka oli varsin salaatti- ja kasvisvoittoista. Paitsi ne ihanat jälkiruuat. Sataa sorttia varmasti leivoksia, kakkuja, hedelmiä, vanukkaita ja vaikka mitä.
Tuleepa tästä nyt jälkkäripitoinen aloitus! Mutta siitä puhe jne...
vaikka puutetta ei ollut makeasta.
Kamat taas kapsäkkiin ja bussiin. Ajettiin reilut 500 km Turkin koillisosaan yli Taurus-vuoriston. Vuorilla satoi lunta ja räntää.
Onneksi oli tottunut bussikuski puikoissa ja päästiin parin pysähdyksen jälkeen määränpäähämme Kappadokiaan. Yllätys, vain kaksi lämpöastetta. Edellinen viikko sielläkin jo ollut kesäinen, mutta meillä oli vähän huonompaa tuuria. Emme kuitenkaan lannistuneet, ostimme villaista vaatetta ja taas mentiin.
Paljon oli uutta nähtävää ja koettavaa. Aivan huikeat vuoristomaisemat, vuoreen kaiverretut luola-asumukset, maanalaiset kaupungit, niissä riitti hämmästelemistä.
Kolme yötä majoituttiin Kappadokiassa, missä ehdittiin käydä katsomassa myös dervissien pyörivää tanssia ja viettää turkkilaista iltaa.
Turkkilainen ilta ei kovin sykähdyttänyt, vaikka siellä esiintyivät
useat tanssiryhmät ja vatsatanssija, mutta tuo pyörivä tanssi teki vaikutuksen. Se on uskonnollinen rituaali, jossa on tarkoin määrätty kaava. Uskomaton, se on itse nähtävä.
Kävimme myös useissa moskeijoissa, kaikki kovasti sisältä ja ulkoakin kauniita. Moskeijoiden ulkopuolella on aina pieni erillinen jalkojenpesupiste.
Ja sitä todellakin käytettiin.
Puhtaat jalat, puhdas mieli, kenties. Kengillä ei mennä moskeijaan ja naisten tulee peittää hiukset, paljaita polvia ei katsota hyvällä eikä myöskään paljaita olkapäitä.
Tässä Magnavatissa sijaitsevaa moskeijaa sisältä päin.
Käytiin myös jokiristeilyllä, käytiin kultasepän liikkeessä (valtava valikoima), käytiin nahkatakkiompelimossa. Ja aina tarttui mukaan jotakin tarpeellista ja vähemmän tarpeellista.
Mattokutomossa nähtiin solmuttajia työssään, voivat tehdä päivittäin vain kolmen tunnin työpäivää. Sieltä ei mitään tarttunut mukaan, vaikka yhtä pientä valkoisia hevosia esittävää tilkkua katselin kaihoisasti. Hinta vaan oli reilut seitsemän tuhatta euroa. Oli mennyt tilkun solmuttamiseen kahden vuoden työaika.
Kun palattiin Kappadokiasta takaisin Antalyaan, päästiin taas lämpöön. Kaksi viimeistä yötä majoituttiin Antalyassa, meille jäi aikaa myös kaupungilla kiertämiseen.
Viimeisenä aamuna herätys klo 01.00, pikainen aamupala ja bussi lentoasemalle. Helsingissä olimme aamulla yhdeksältä. Arki oli palannut. Prinssipuolisolla oli tuhat rautaa jo tulessa, minä ajelin hakemaan Simoa varamammalta ja taatalta. Kyllä pieni koiruli oli iloinen, vaikka hoito siellä on varmasti kotihoitoa parempaa.
Ja kotipyöritys jatkui. Keskiviikkona laulupiirin kanssa palvelutalossa laulamassa, torstaina prinssipuolison kanssa tanssisoitto yhdistyskeskuksessa ja perjantaina ikäihmisten kanssa laulettiin Olavi Virran ja Tapio Rautavaaran lauluja. Ja heti laulujen jälkeen tielle ja niemen nokkaan. Nyt on loput risut poltettu, käyty aamulla pulahtamassa kun ranta on muutaman metrin auki. Haravoitu pihaa. Ihailtu pikkuruisia krookuksia ja odoteltu jäiden soittoa, mutta on vielä liian paksua irrotakseen hileiksi.
Ympyrä on sulkeutunut.
Luin etukäteen Turkin matkasta kielteistä arvostelua, mutta me olimme molemmat tyytyväisiä matkaamme. Onhan se selvä, ettei pelkästään aikakauslehtien välissä olevalla kupongilla matkaa tehdä, kyllä siihen pitää hieman lisäeuroja laittaa. Mutta kuten jo sanoin, lento oli ihan ok, hotellit superhyviä, ruokaa riittävästi ja lämpöäkin Antalyassa. Tuskinpa sitä omin nokkineen olisi kaikkea sitä nähnyt ja kokenut. Ja joskus on ihan mukava, ettei tarvitse tikkua ristiin laittaa kun kaikki on valmista, sen kun nautit. Kun vaan olisimme osuneet Kappadokiassakin lämpimään viikkoon. Mutta ei valiteta. Hyvä reissu ja hyvä kun tuli tehtyä. Ehkä vielä postaan jotakin tarkemmin reissusta myöhemmin.
Ne kukkivat mantelipuut, kirsikkapuut ja mimosat! Ja valtavat appelsiinipuuviljelykset. Ne olisin ottanut mukaan kotiin...