maanantai 19. toukokuuta 2014

KUKKAMARKKINOILLA

Viime perjantaina aamulla anivarhain piti olla pysäkillä lähtemässä Viron kukkamarkkinoille Türiin. Pysäkillä oli vähän hässäkkää, sillä lähdössä oli kaksi eri porukkaa saman liikennöitsijän busseilla ja siinä sitten porukka ravasi bussin käytävää ees ja taas kun olivat nousseen väärään bussiin. Ajallaan päästiin matkaan kuitenkin ja vajaan tunnin päästä jo noustiin laivaan. Kyllä on pitkä käytävä laivaan, Tallinkin Star oli aivan kauimpana terminaalista laskien.
Laivassa meillä oli kuitenkin odottamassa aamiainen joten tankattiin tulevaan päivään. Tallinnan satamasta matka jatkui välittömästi bussilla ja Lillelaatin portilla oltiin yhdentoista maissa.

Kori kukkasia varten köytettiin vetokärryille ja menoksi. Aivan ensimmäisen käytävän varressa loistivat orvokkilaatikot. Ohitettiin ne ja sitten törmäsimme kylmänkukkiin, varjoliljoihin ja pieniin värikkäisiin päivänkakkaraa muistuttaviin kukkiin ja niin alkoi korit täyttyä. On se vaan niin, että vaikka takoo päähänsä järkeä, aivot sumenevat kukkaloiston nähdessä ja sieltä sitten nyppii yhtä ja toista kuormaansa. Yleinen hintataso oli kaksi tai kolme euroa per taimi. (Sama hinta oli täällä kirpparilla sunnuntaina kun ostin yhden lilan esikon)..

Ruusuja. Houkuttelevan värisiä. Minulla ei ruusut viihdy, siksi vain kuvasin. 



Kauniita ovat, mutta sinne ne minulta jäivät. Ystäväni poimi mukaansa kärhöjä. Niitäkin oli kaikenvärisiä. Ja markkina-alueen käytävillä oli väkeä menossa ja tulossa.

Onneksi sää suosi meitä, välillä oli oikein hellettä. Menomatkalla bussissa luettiin artikkelia, ettei kukkamarkkinoilta pitäisi ostaa hedelmäpuita, koska niissä on poltetautia. Sitten tieto kumottiin; EU-maista saa tuoda!  No ei tuotu. 


Tällä käytävällä tuli vastaan sellainen haju, että huh-huh. Kuivattua kalaa oli tarjolla puuntaimien vieressä.

En kylläkään nähnyt kenenkään ostavan näitä kaloja enkä kampeloita. Kai ne jollekin kelpasivat, koska oli tyrkylle tuotu.


Tämän keltaisen rentukan toin uimalammikon rantaan. Kerrotut kukat näyttivät makeilta. Myös valkoista jalokieloa toin kerrotuin kukin, vanhaa yksinkertaista jalokieloa minulla on mummolan pihasta. Nyt oli tarjolla myös vaaleanpunaista kieloa, mutta sitä minä löysin viime kesänä Suomesta.


Päivä alkoi jo kallistua iltapäivään, koriin oli ahdettu karhunlaukkaa, keltaista keisarin pikarililjaa, tavallista pikarililjaa, värililjojen sipuleita, valkosipulinkynsiä, käsintehtyä saippuaa ja wasabijuustoa, kinkkujuustoa ja letitettyjä juustonauhoja.  Kun kokonainen bussilasti naisia veti perässään korejaan ja kassejaan linja-autolle, sai kuljettaja raapia hiuksiaan useampaan kertaan - ja me itsekukin tietysti vahdimme, ettei juuri meidän omaa koriamme käsitelty kaltoin bussin alaosassa.
Joku meistä oli keksinyt ostaa näitä "ryssänmaatuskoita" enemmänkin eikä ne meinanneet sitten mahtua mihinkään.  Päätyivät lopulta bussin sisään vessakäytävään.

Terminaalissa odottelimme sitten laivan lähtöä, kyllä silmät jo lupsahtelivat odotellessa. 
Eikä tullut edes haikea mieli jättää Tallinna taakse. Kotona oltiin vasta juuri ennen puolta yötä. Kukkapurkit ja nyytit saivat jäädä  ulkorapulle odottelemaan aamua ja istuttamista. 
Väsyttävä reissu, mutta niin sitä vaan vuoden päästä on intoa piukassa lähtemään uudelleen metsästämään taimia. Vaikka kyllä täältä saa lähestulkoon jo taimet lähempääkin. Ja lehtokotilot kaupanpäälle molemmista paikoista. Tarkkana saa olla taimien istuttamisessa.

Ja ne todella upeat ja mahtavat kukka-amppelit, ne jätin suosiolla Türin Lillelaatiin. Täältä ostin kahta miljoonakelloa ja istutan niistä mökille kukka-amppelin pyörimään tuulessa terassilla.

16 kommenttia:

  1. Paljon kaunista olet kuvannut ja kaiketi myös pihaasi koristamaan. Olisi kyllä kiva käydä ihailemassa tuollaisia kukkamarkkinoita, mutta tyydympä vain näihin kotimaisiin ihanuuksiin. Muutenkin ostan mielelläni täältä taimet, jotka mahdollisesti sitten täällä karulla Suomenselällä onnistuisi vielä kasvamaankin.
    Oikein kaunista kevään jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Lillelaatissa oli vaikka mitä tarjolla. Mutta kun koriin, vaikka iso olikin, ei viitsinyt survoa taimia enempää niin piti valita. Se näkönälkä saa pään sekaisin tuollaisessa paikassa. Minulla on kasvaneet kaikki Virosta tuomani taimet hienosti. Pitää vaan olla tarkkana, ettei saa lehtokotiloita taimien mukana sieltä, vaikka on niitä kyllä täällä pilvin pimein jo ennestään.
      Punaisesta jouluruususta olin ylpeä, yhden olin ostavinani mutta paketissa oli kolme kukkivaa. Varjoliljaa ostin myös ja toivon sen olevan tummanpunaista.
      Samoin sinulle kaunista kevättä.

      Poista
  2. Oi miten ihania kukkia, tuollasilla markkinoilla miulta menisi järki ja ostasin ihan kaiken.
    Mie laitoin siulle blogiini haasteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ensikertalaiset Türin markkinakävijät vannovat ehdottomasti tulevansa uudelleen, on siellä tarjolla niin monenlaista. Monta lajia luumu- ja omenapuita, kirsikkapuita, pähkinäpuita ym. että pää menee pyörälle. Tosin en puuntaimia nyt ostanut.
      Kiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa. ♥

      Poista
  3. Tuolla saa varmaan aivan kukkahumalan. Mitenhän minä selviäisin siitä, luulen, että ostaminen menisi överiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pää pyörällä kuin humalaisella. Järki ei aina voita ja kori täyttyy uusista taimista. Onneksi nyt eivät maltaita maksa, mutta kun monta kappaletta ostaa, kyllä niistä kertyy.

      Poista
  4. Näetkö kuinka olen vihree? Just vaaleanpunasita kieloa oisin halunnut ja s ekerrottukin vois olla aika makee jen.........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä näen vihreätä kyllä! No koivunlehtiä ja nurtsia vaan.
      Vaaleanpunainen kielo voi hyvin ja nyt sitten viereen laitoin kerrottua valkoista.
      Joskus löytyy Virosta erikoisia kukkasia...

      Poista
  5. Kylläpä on valikoimaa, toinen toistaan kauniimpia. jos tuonne menisi olisi vaikeaa pitää kukkaronnyörejä tiukoilla:) Kerottu rentukka, enpä ole ennen kuullut, kaunis on.
    Mukavaa puutarhailua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein ehtinyt kuvata kun piti vaan katsella ja miettiä, mitä vielä voi mukaan ottaa. Paljon siellä on aina nähtävää ja ostettavaakin. Joka vuosi sinne lähdetään, vaikka piha on jo täynnä taimia. Onneksi tuo mies joka meillä asuu kääntää lisää kukkamaata! Mökille toin myös näitä virolaisiakin.

      Poista
  6. Voi miten ihania kukkia, saa noista hienoja kuvia!!!
    Minun onkin parasta tyytyä kuviin, kun hoitamaan en pysty;/
    Oikein hyvää tätä viikkoa sinulle Anja-Regina! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne siellä markkinoilla olivat kauniimpia ja runsaampia kuin mitä minun kuvissani. Silmät selällään piti katsoa ja nauttia. Ja vuoden päästä taas sinne...
      Kiitos Aili ♥♥

      Poista
  7. Ihania kukkia ja kuvia! Minäkin aina suunnittelen ostavani taimia, mutta miten se aina jää. Ehkä joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormet vaan multaan! Kyllä kukat sitten palkitsee.

      Poista
  8. Olipa taas mukava matkapostaus, te ehtiväiset! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Nyt nautitaan pari päivää mökillä.♥

      Poista