tiistai 13. toukokuuta 2014

PUUPÄÄT



Aluksi tuntui siltä, ettei mitään tekstiä hersy näin viikon alkaessa. Vain ilmoja vois päivitellä, sillä sadetta - onneksi - on nyt saatu. Nurmikko kasvaa ja lehtokotilot ovat liikekannalla. Aamulla kerättiin piha-alueelta näitä vaeltajia ja vietiin surman suuhun. 

Prinssipuoliso oli tänään aluesairaalassa piikitettävänä ja sai ajokiellon vuorokaudeksi, joten minä olen höylännyt kuskina, hänellä kun on ollut täksi päiväksi monta menoa ja kokousta. 

Tässä syöhkäyksen välissä kävi ystävämme kauppareissullaan piipahtamassa meillä. Ja vielä illan lähestyessä pihaamme kurvasi pieksämäkeläinen serkkupoika. Siis kiva päivä kaikenkaikkiaan.

Tuo otsikko ei siis tarkoita prinssipuolisoa, ei ystäviä eikä serkkua. Tuli vaan näistä kahdesta puupäästä, tuosta kääpäluomuksesta, joka toistaiseksi on vielä ulkona mutta pitäisi kai ottaa sisälle ja kuivattaa että säilyisi.
Toinen puupää on väärin kuivatettu vaikka sitäkin nykyään säilytän ulkona oven vieressä. Tämän pään löysivät mieheni oppilaat joskus 60-luvulla Porvoon Maarin rannasta, kuuluisan - siis Edelfeltin taulusta tunnetun - Linnanmäen luota. Se, mikä pää on alkujaan ollut ja mistä se sinne rantaliejuun oli ajautunut, ei ole tiedossa. Arveltiin, että saattaisi olla joku veneen keulakoriste tai joku muu sen tapainen.

Pää oli uppopuu, jota vaikkakin hitaasti kuivatettiin, halkesi naamasta raolle. Eipä tuo haittaa, siinäpä nököttää kukkalaatikon reunustalla. Aluksi oli tosi painava, vettynyt kun oli, mutta nyt kevyempi. Enpä ole keksinyt, mitä sille tekisin ja minne laittaisin.
Olkoonpa toistaiseksi ovivahtina.

Kolmanneksi puupääksi voisin hyvällä syyllä mainita itseni. Pää on hatara kuin pärekoppa, aina jotakin unohtuu, häviää, katoaa lopullisesti. Mutta kun ikää jo on, kaipa se on luonnollista. Niinkuin sekin, etten oikein mistään saa otetta tarttuakseni askareisiin.

Mutta reissuun, sinne kuin ReissuLasse olen valmis. Perjantaina Tûrin kukkamessuille, viikonloppuna kirppikselle myymään, ensiviikon alussa pariksi yöksi niemen nokkaan ja sitten muutamaksi päiväksi lennähdän katsomaan Lemmen viemän maisemia, Müncheniin. Ehkäpä nämä vaihtelut saavat päänkin pysymään vauhdissa mukana.

No, vaihtelevaista elämä on signor Marion, sanottiin aikanaan.
Ja laulettiin: mä elän vaihtelusta. Ja onneksi elän. Toistaiseksi.
Jääneekö jälkeeni vauhtiviiva, hih...

14 kommenttia:

  1. Ohoh, kylläpä sinulla on vauhtia tiedossa ja vielä Mynsheniin, sinne niin kaipaan.
    Nuo puupäät mainioita vallankin tuo pahkanen ison nenänsä kanssa. Mutta tuo puinen lienee kyllä aika vanha ja lie tosiaan koristanut jotain venettä.
    Hyviä reissuja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin käynyt Baijerin seuduilla, joten mielenkiintoinen reissu varmaankin.
      Noita puupäivä olen varjellut, tämä puinen on kulkenut mukana vuosikymmenet romulaatikoissa. Kääpä on mainio ja sen tuon sisälle kuivamaan, että säilyy pitempään.

      Poista
  2. Ihania puupäitä:)
    Ompa siulla monta mukavaa reissua tiedossa, ja kerrothan sie niistä meillekkiin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä minä kerron reissuista palattuani. Eniten jännään tuota Saksan matkaa...

      Poista
  3. Luonnostä löytää, melekonen perunanenäkääpä, ja tuo puuveistos on hieno ovivahti! Saataa olla aika paljon ikää sillä!
    Toivottavasti sielläpäin on kohtuullista kevätilmaa, täälläpäin sataa räntää myrskytuulen siivittämänä, ei oikein sekaan mahdu:(

    Hienoja reissuja siellä odotettavissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nyt aurinkoista ja lämmintäkin. Uutisista kuulin, että mm Mikkelin seudulla oli tullut vettä roimasti ja myös etelä-Savossa sähköjä poikki. Mulla on mökkitontilla vanhoja puita, ensi talvena pitäisi niitä kaataa, elleivät sitä ennen romahda rakennusten niskaan. Mennään alkuviikosta tarkistamaan ennen Saksan matkaa tilanne niemessä.
      On kiva kun on jotakin odottamista! ♥

      Poista
  4. Kiitos hauskasta ja mieltä lämmittävästä postauksesta, Anja..;)
    Kyllä tuo kääpä on upea, pakko nauraa sille ☺
    Se ikä on monella muullakin, myös minulla; paha tunnustaa...
    Oikein menevää viikkoa sinulle, vauhtimimmille! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Aili. Kiva jos hörähdytti hymyyn! Ikä on, ei maha mittään. Yritän pitää vauhtia yllä...♥

      Poista
    2. Kiitos sinulle Aili. Kiva jos hörähdytti hymyyn! Ikä on, ei maha mittään. Yritän pitää vauhtia yllä...♥

      Poista
  5. Voi että käy katteeks kun en pääse tänä vuonna Turiin :( Nauti sä ja tee edullisia ostoksia.

    VastaaPoista
  6. Hauskat puupäät!

    Mukavaa reissua Anja ja hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania puupäitä, ottaisin heti tuollaisia meidän pihalle.

    VastaaPoista