PUUPÄÄT

Aluksi tuntui siltä, ettei mitään tekstiä hersy näin viikon alkaessa. Vain ilmoja vois päivitellä, sillä sadetta - onneksi - on nyt saatu. Nurmikko kasvaa ja lehtokotilot ovat liikekannalla. Aamulla kerättiin piha-alueelta näitä vaeltajia ja vietiin surman suuhun. 

Prinssipuoliso oli tänään aluesairaalassa piikitettävänä ja sai ajokiellon vuorokaudeksi, joten minä olen höylännyt kuskina, hänellä kun on ollut täksi päiväksi monta menoa ja kokousta. 

Tässä syöhkäyksen välissä kävi ystävämme kauppareissullaan piipahtamassa meillä. Ja vielä illan lähestyessä pihaamme kurvasi pieksämäkeläinen serkkupoika. Siis kiva päivä kaikenkaikkiaan.

Tuo otsikko ei siis tarkoita prinssipuolisoa, ei ystäviä eikä serkkua. Tuli vaan näistä kahdesta puupäästä, tuosta kääpäluomuksesta, joka toistaiseksi on vielä ulkona mutta pitäisi kai ottaa sisälle ja kuivattaa että säilyisi.
Toinen puupää on väärin kuivatettu vaikka sitäkin nykyään säilytän ulkona oven vieressä. Tämän pään löysivät mieheni oppilaat joskus 60-luvulla Porvoon Maarin rannasta, kuuluisan - siis Edelfeltin taulusta tunnetun - Linnanmäen luota. Se, mikä pää on alkujaan ollut ja mistä se sinne rantaliejuun oli ajautunut, ei ole tiedossa. Arveltiin, että saattaisi olla joku veneen keulakoriste tai joku muu sen tapainen.

Pää oli uppopuu, jota vaikkakin hitaasti kuivatettiin, halkesi naamasta raolle. Eipä tuo haittaa, siinäpä nököttää kukkalaatikon reunustalla. Aluksi oli tosi painava, vettynyt kun oli, mutta nyt kevyempi. Enpä ole keksinyt, mitä sille tekisin ja minne laittaisin.
Olkoonpa toistaiseksi ovivahtina.

Kolmanneksi puupääksi voisin hyvällä syyllä mainita itseni. Pää on hatara kuin pärekoppa, aina jotakin unohtuu, häviää, katoaa lopullisesti. Mutta kun ikää jo on, kaipa se on luonnollista. Niinkuin sekin, etten oikein mistään saa otetta tarttuakseni askareisiin.

Mutta reissuun, sinne kuin ReissuLasse olen valmis. Perjantaina Tûrin kukkamessuille, viikonloppuna kirppikselle myymään, ensiviikon alussa pariksi yöksi niemen nokkaan ja sitten muutamaksi päiväksi lennähdän katsomaan Lemmen viemän maisemia, Müncheniin. Ehkäpä nämä vaihtelut saavat päänkin pysymään vauhdissa mukana.

No, vaihtelevaista elämä on signor Marion, sanottiin aikanaan.
Ja laulettiin: mä elän vaihtelusta. Ja onneksi elän. Toistaiseksi.

Jääneekö jälkeeni vauhtiviiva, hih...