maanantai 30. maaliskuuta 2015

MOKOMAKIN KESÄAIKA

Just kun saatiin kellot siirrettyä kesäaikaan alkoi ulkona ripotella lunta. Lumi muuttui loskaksi ja tarvittiin kumisaappaita. Mutta eipä riittänyt. Tänä aamuna käytiin koirulin kanssa aamulehti postilaatikosta ja pihamaa oli valkoinen, mutta koiran tassut sulattivat kulkiessa lumeen jäljet ihan hiekkaan asti. Vaan eipä laantunut lumisade ja päivän mittaan lunta oli jo reilu kerros. Voi sitä koiran iloa kun sai päivällä juosta lumisella pihalla.  Nyt iltalenkillä meidän tietä vieläkään ei oltu aurattu, kuin kynnöspeltoa ja lumista loskaa jo kertynyt liki parikymmentä senttiä. Pieni koira oli hukkua valkoiseen höttölumeen pyrähtäessään tien sivuun nuuskimaan. Tuuli tuiversi ja lumi piiskasi vasten kasvoja ja suli pipoon ja takin kauluksille. Hyi olkoon. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Lumikellotkin jo olivat kukassa pihakiven vieressä ja nyt peittyivät täysin lumeen. Sama juttu jouluruusun kukinnalla. Lunta peittona. Uusi lumi on vanhan lumen surma, näin sanottiin ennen. Toivottavasti pian sulaa ja päästään taas nauttimaan keväästä. Ei näy lintujakaan pihapuissa, muutama tintti päivystää tosin terassin suojassa. Ehkäpä huomenna on toisin!

Viikonloppu on ollut vipinää. Torstaina vähäsen leivoin ja siivosinkin, sillä kirjoittajapiirin istunto pidettiin poikkeuksellisesti meillä kahvikupposten äärellä. Lauantaina piipahti blogiystävä miehensä kanssa ja sunnuntaina oltiin synttärikahvilla ystäviemme luona, missä ensin saimme istua ruokapöytään: poronkäristystä (nam) kaikkine lisukkeineen ja jälkkäriksi karpalokiisseliä kermavaahtopalloilla. Kyllä maistui. Tänään vauhti jatkui, aamulla virastopiipahdus ja sitten meidän eläkekuoro kajautti kevätkonsertin vaihtelevalla ja pitkällä ohjelmalla. Sieltä nopsaan kotiin ja kahvipannu porisemaan, sillä kirkkoväärtinelikko kokoontui laatimaan valtuustoaloitetta leirikeskuksen säilyttämisen puolesta. Prinssipuoliso ehti vielä hanuripiiriin kurttua vetelemään ja minä sain saapastella Simon kanssa vastatuuleen lumikinoksissa.
Ei huono.

Pääsiäisviikko menee vanhaa latuaan. Huomenna vielä laulupiiri, keskiviikkona mennään vanhuksille (meitä vanhemmille) laulamaan ja torstai onkin sitten jo pääsiäistoivoa täynnä. Risusavotta odottaa. Kelistähän sekin on kiinni. Lumisateessa ja koleassa kelissä ei niinkään nautinto. 

Tuliko tästä nyt aito valitusvirsi? No ei elämä nyt pelkkää kärsimystä ole vaikka joskus tuppaa kaikki vähän kyrsimäänkin. Ilo pintaan vaikka sydän märkänisi, näin sanoivat vanhat ja viisaat.
Taidan lopettaa ja painella pehkuihin, onhan kello jo tuntia enemmän kuin ennen kesäaikaan siirtymistä. Kuvia ei taida olla tähän passeleita, ehkä sitten ensi kerralla olisi. Kameran muistikortti temppuilee ja ilmoittaa että vikaa vikaa vikaa... Pitää ostaa uusi kortti. Pääsiäiskortteja on lähetetty yksi ainoa. Tekstareilla taidan taas hoitaa koko homman. On se niin kätevää vaan ei niin läheislämmintä. Tai onko sittenkin. Kysyy tää nimimerkki epätietoinen lumen keskeltä.  

Iloista, hyvää ja pupurikasta pääsiäistä lopuksi.

23 kommenttia:

  1. No kylläpäs teillä riittää menoa ja säpinää, pitää virkeenä. Joo, minäkin porskutteli eilen noin 12km tuolla myrskyssä. Sain kasvohieronnan samalla, kun tuuli ja räiski räntää naamalle. Iltapäivä menikin taas keittiön kaappien laittelussa , illalla vaan olin.
    Ihanaa pääsiästä ja toivotaan siitä lumetonta.
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää ollut vilkas ajankohta. Kyllä oli inhottavaa tallustella vastatuuleen kinoksessa räntää koko ajan naamalle sataessa. Mutta kasvohieronta, jess. Joko remppa alkaa olla valmis keittiössäsi. Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle myös.

      Poista
  2. No kylläpäs teillä riittää menoa ja säpinää, pitää virkeenä. Joo, minäkin porskutteli eilen noin 12km tuolla myrskyssä. Sain kasvohieronnan samalla, kun tuuli ja räiski räntää naamalle. Iltapäivä menikin taas keittiön kaappien laittelussa , illalla vaan olin.
    Ihanaa pääsiästä ja toivotaan siitä lumetonta.
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. On siinä pupu poikineen :) Se on hyvä, että on äksonia, niin pysyy mielikin virkeenä kaikesta rännän lötkystä huolimatta.
    Iloista Pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on osa mun kanitarhastani. Äksonia tarvitaan jo siihen, että uskaltaa pistää nokkansa ovenraosta ulos kun räntää ja lunta tulee tulvimalla. Onneksi näkyy vähitellen poutaantuvan ja loska sulavan puroiksi. Myös sinulle iloista pääsiäistä ja virpomisvitsoja.

      Poista
  4. Samanlaista keliä meilläkin, mei Lilli vaan ei viihtynyt eilen ollenkaan ulkona ja tänäänkin vaan pikasesti pisulla piipahti.
    Ihana pupukokoelma ja mukavaa mökkeilyä sekä iloista pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista ilmaa sanotaan koiranilmaksi, mutta takki pitää Simollakin olla, muuten on kuin uitettu koira lenkiltä palattua.
      Pupuset on osa mun kanitarhani pupusista. Iloista pääsiäistä sinulle, koso-täti.

      Poista
  5. Eilinen vesisade oil yöllä muuttunut rännäksi ja on maahan jäänyt senverran, että hyvin näki, missä Himmu on kävellyt. Hieno homma, tuo märkä lumihan vie vanhaa mennessään. Risusavotalle ei tuo keli kyllä ole kaikkein mukavinta ellei ehdi pois sulamaan.
    Oikein hyvää Pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin liki kaksikymmentä senttiä raskasta ja märkää lunta, yksi autoteltoista valahti kasaan, no oli siinä jo vähän vikaa ennestäänkin, mönkijä onneksi säästyi vahingoilta. Kumisaappaat on tarpeen ulkona käydessä. Risut odottavat niemen nokassa kassaroijia. Pakko se on vaan aloittaa kasan jostakin reunasta.
      Samoin sinulle hyvää pääsiäisviikkoa ja rapsutus Himmulle.

      Poista
  6. Meillä sataa juuri nyt lunta ihan vaakatasossa ja paljon. Toisaalta ihanaa, kun tulee valkoista ja puhdasta lunta! Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuuli jo puhdisti puiden oksilla olleen märän ja painavan lumen ja alkaa loska jo vedeksi muuttua. Samoin mukavaa pääsisviikkoa sinulle.

      Poista
  7. Vettä ja räntää täälläkin, tänään enemmän vettä. Nyt on vaan parasta ajatella, että parempi räntää nyt kuin toukokuussa.
    Turvallista pääsiäismatkaa, täällä jo odotellaan. :-)

    VastaaPoista
  8. Oi, mitä ihania pupuja :) Nyt kyllä ilmat vaihtelee ja saa kannella narsisseja sisään ja ulos kun yhtenä päivänä tulee lunta ja toisena on melkein kesäkeli. Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle hyvää pääsiäistä. Ulkona on nyt vain kolme astetta ja lumihiutaleita ripottelee. Päivällä jo aurinko näyttäytyi ja toivotaan huómiseksi poutapäivää.

      Poista
  9. Ihana pupukokoelma!

    Kaunista pääsiäisen aikaa sinulle&co♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin teille, nää on osa pupukokoelmastani. Joskus keräilin.

      Poista
  10. Hyvää pääsiäiskautta sinulle.

    VastaaPoista
  11. Ihanai pupuja

    Hyvää Pääsiäistä Anja! ♥

    VastaaPoista
  12. On siinä pupu poikasineen. Pääsiäistäpä tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Onneksi nää puput eivät jyrsi omenapuita eivätkä niitä sinililjoja maan tasalle.

      Poista