lauantai 7. toukokuuta 2011

TÄÄNÄÄN RUUSUT NÄÄ KUKKII VAIN SULLE

Äitienpäivänä lauletaan äideille. Ja on äiti kyllä laulunsa ansainnutkin. On totta, että äitejä on erilaisia, mutta erilaisia ovat laulutkin. Kajautanpahan tässä ilmoille muutaman tavallisimmista kera kukkasen:






"Vanha pelargoonia on mummon akkunalla, turhaan akkunan alla laulaa katulaulaja. Hän mummolleni laulaa ja punoo lemmenpaulaa, mutta turhaa on se vaivaa, mummo vaarin muistaa vain."
Prinssipuolison isoveli toi eilen kolme hehkuvan punaista pelakuuta. Ne sopis mummon akkunalle. Istutin ne kuitenkin ruukkuihin ja ulos.



"Kahden kulkevat he hiljaa kevään tietä tuoksuvaa, tytär äitiänsä ohjaa, he vaiti vaeltaa. Äiti pieni, orvokit kukkahan jo saa, niin kauniina ne täällä kukoistaa. Taivaan sini värjännyt niiden kukinnon! Äiti pieni hymyää, jo kevät tullut on."
Laulussa tarkoitettiin varmasti villiorvokkeja. Kuvasin tämän kirsikkapuun alta äsken. Orvokkeja äidille!


"Syli täynnä rentukoita, kukkamekko punainen, pieni lettipäinen tyttö olit salaperäinen" laulu sopii nuorikolle äitienpäivälauluksi. Hehkuvia keltaisia rentukoita! Kuin pieniä iloisia aurinkoja.

Niittykukkia ei vielä oikein voi poimia, mutta kyllä kimppu valkovuokkojakin on äidistä ihana. "Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen, jään, niin pienet valkovuokot nostaa silloin pään."

Kaikista perinteisin äitienpäiväkukkanen on kuitenkin ruusu. "Sinulle vain, ruusuja sinulle, sinulle vain, ruusuja rakkaalle.. sulle kauneimmat ruusuni annan, ruusut rakkauden."  Kyllä mies yleisesti ostaa lastensa äidille ruusukimpun äitienpäivänä.  "Joka vuodesta ruusun saat, jonka kanssasi viettää sain, ajan onnellisen ja rakkauden, niistä ruusut on kiitoksenain"  sopii hyvin perheen pään laulamaksi. Äitienpäivänäkin.


Kaikki ei ole aina auvoista äitienpäivänäkään. Voihan olla, että laulu on "Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä". Toivottavasti ei kuitenkaan. Mutta jos, "on katseessa äidin niin monta sanaa suojaavaa, ja silmissä äidin myös kyynel joskus kimaltaa..." tässä pikkuruinen mini särkynyt sydän.


Äitienpäivänä ilahdutetaan ja kiitetään äitiä. Edes kerran vuodessa, sillä arjen puristuksessa kiitos usein jää sanomatta.  Vaikka ei se tosiasiallisesti unohdu.  "Lapsuus se on korvaamaton. Paljon mä sain, siksi kiitän nyt vain. Äidillein vaan laulaa nyt saan, äideistä parhaimman sain. Hän ymmärtää ja lohduttaa, laulun tään hän nyt saa. Kallein hän on, niin korvaamaton. Parhain hän on, äiti mun". Siihen ei ole paljon lisättävää.


Omakohtaisesti minulle on ollut - omaa äitiäni ajatellen - merkityksellinen tämä laulu: "Vain sydän äidin, tunnet sen, niin hellä on ja lämpöinen. Muut korvas aika, mitkä vei. Sydäntä äidin konsaan ei:"  Kyynelittä en pysty sitä koskaan laulamaan. Siitäkin huolimatta, että äitini kuolemasta on yli kaksikymmentä vuotta. Ja siitäkin huolimatta, ettei äitini  ihan normitavis ollut, pikemminkin oman tiensä kulkija. Mutta silti. Hän oli minun äitini.


Tähän vielä haluan lisätä Paperiperhosesta Hilkka Marttisen runon:
Olipa kerran äiti
jolla oli aina puute
leivästä
vaatteista 
rahasta
ajasta,
vain lapsia oli riittävästi
ei liikaa.
SItten hänestä tuli äiti
jolla on leipää
vaatteita
rahaa
aikaa
riittävästi, liikaa.
Vain lapsia on vähän,
liian vähän.






Oikein hyvää äitienpäivää! Vähän sadetta, hiukan tuulta, paljon, paljon aurinkoa! Jokainen äiti on ruusunsa ansainnut! 
Tämä pitää nyt vähän paussia kirjoittamisessa...hih.

18 kommenttia:

  1. Ihania kukkia ja lauluja kukkien mukana, piti oikein miettiä sävelen kanssa näitä sanoituksia :) Hyvää äitienpäivää

    VastaaPoista
  2. Kukat kuuluvat aitienpaivaan.İhanat kuvat ja laulut.
    Mukavaa Aitienpaivaa myös sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kukat ja nuo kaikki kirjoittamasi! Ertyisesti muistelin tuota "orvokkia äidille" kun eräs ikätoverini 14 vuotiaana lauloi sen laulukilpailussa. Suloinen, tummatukkainen tyttö valkoisessa mekossa ja valkoinen iso rusetti päässään ja lauloin itsensä suoraan sydämiin. voitti kilpailun aivan ylivoimaisesti. Silloinkin oli äitienpäivä.
    laulu oli silloin ihan uusi.
    Oikein hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  4. Sinulle ystäväni, Kiitos tästä.

    Ihanaa äitienpäivää ja mukavaa kirjoitustaukoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kukat ja kauniit sanat, kiitos Anja.
    Aurinkoista tätä äitienpäivää ja turvallista matkaa tännepäin ♥

    VastaaPoista
  6. Ihanat kukkaset ja laulut, kyllä äitien kalpaa. Oikein kaunista ja aurinkoista äitienpäivää.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kukkia ja ihanasti lauluja niistä.

    Hyvää Äitienpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  8. Äitiyden ja mummiuden onnea sinulle!
    Aina itken kuunnellessani laulua,"joka vuodesta ruusun saat, jonka kanssasi viettää sain". Meilläkin ukulin kanssa 50 vuotta kestänyttä ystävyyttä, kummppanuutta, rakastamista ja joskus riitelyäkin.Ensi keväänä 50-v hääpäivä.
    Puolisollahan osansa äitiyteeni ja mummiuteeni jota nyt juhlitaan.
    Kevään kauneutta päivääsi Anja äiti ja mummi!

    VastaaPoista
  9. Sävelet ja kukkien tuoksu leijailee tänne asti. Kiitos. Ja ihanaa Äitienpäivää sinnekin.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ihanasta postauksesta , runoista ja lauluista ja hyvää äitienpäivvää sinullekin!

    VastaaPoista
  11. Kukkia ja runoja jokaiseen makuun ja tilanteeseen:D

    Paljon Onnea sinulle Anja-Regina ihanista jutuistasi, niitä on tosi mukava lukea<3

    VastaaPoista
  12. Kyllä on hienoja kukkakuvia ja niihin sopivat laulut vielä.
    Ja tuo runo- se kruunasi kaiken.

    VastaaPoista
  13. Minusta on kuva, kun poimin äitienpäivänä valkovuokkoja. Kari Kuuvan Tango Pelargonia on tuttu.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kauniista postauksesta.
    Ihanaa Äitienpäiväiltaa sinulle!♥

    VastaaPoista
  15. Sinulle on tunnustus blogissani: ole hyvä!

    VastaaPoista
  16. Ihana, tunteita herättävä postaus kera kauniiden kuvien <3

    Ihanaa keväänjatkoa toivottellen :)

    VastaaPoista
  17. Kaunis postaus monine kauniine kukkineen ja runoineen, niin se vaan taas yksi äitien päivä on takana, ja muistot jäi, hyvät muistot ♥
    Iloista kevättä ja kaunista tulevaa kesää ja iloa.
    Lämpimin terkuin
    t
    seijastiina

    VastaaPoista
  18. Oi kiitos kaikista ihanista kommenteistanne ja äitienpäivätoivotuksistanne. Lähdimme äitienpäivänä ajelemaan mökille ja tänään sitten palasimme. Tulin oitis kurkkimaan blogimaailmaan ja taidanpa laittaa keväisen mökkipostauksen kunhan ehdin. Kiitos, olin todella ilahtunut kommenteistanne. Ja Auli, haen tunnustuksen blogistasi, kiitos siitä.

    VastaaPoista