tiistai 25. tammikuuta 2011

TIKKU KIELESSÄ TIISTAINA

HERÄÄMINEN 

Puhalla kevyesti poskipäähäni,
tartu varovasti käteeni,
että hiljaa heräisin,
että toteen havahtuisin.

Suutele silmistäni unen sumu
sytytä silmäni aamun tähdiksi.
Karkoita unteni yönmustat linnut
syvälle sumujen  taikametsiin.

Taakse jäisivät öiset painajaiset;
pahat unet, jotka unohtaa haluan.

Puhalla kevyesti poskipäähäni,
ole lähelläni, ole läsnä.
Anna minulle turvallisuutta
kohdata uusi päivä.


Ihana tiistain aamu. Pehmyttä nuoskalunta koivujen oksat riipallaan, polku avannolle puhtaan valkoinen ja vanun pehmeä lumi narahtaa uimatossun pohjan alla. Korppi tervehtii raakkumisellaan puutarhan takalaidan männyn latvassa ja lumihiutaleita, kuin märkiä suukkoja, tipahtelee paljaille olkapäilleni. Siinäpä sitten kehittelin tätä aamuista runontapaista. Kipaisin sisälle ja kirjoitin muistiin. Ihanaa tiistaita, ystävät. Lähden tästä laulelemaan pariksi tunniksi vaikkapa ruusuisia lauluja, niitä riittää.

18 kommenttia:

  1. Kylläpä on ihana runo ja kauniit kuvat:) Olen tämän viikon lomalla ja ompelus odottelee koneen äärellä mutta mitään en meinaa saada aikaiseksi. Ulkona on nyt mukavampi katsella kauniita lumimaisemia.

    VastaaPoista
  2. Kaunista!!!!!! Ihmettelen tässä ,että kaskun , en ole koskaa koskaan kirjoittannut runoja, vissiin siks kun en taidakkaan osata!?Jos joskus näyttäisin tän hurjan luontoni ja vaikka ihan salaa yrittäisin. No, annankin tilaa niille jotka osaavat, kiitän sinua ;)!

    VastaaPoista
  3. Apua miten ihana runo! Ihan meni väreet pitkin selkää :)Etenkin tuo "karkoita unteni yönmustat linnut". Mahtavaa. Tuon kun saisi seinälle ja kehyksiin.

    VastaaPoista
  4. Oh, millaista olisikaan herätä uuteen päivään noin kuin runossasi. No, joskus herään, kun Himmu hyppää sänkyyn ja kielellään lipaisee poskeen.
    Olet sinä oikea runonikkari. Kiitos niistä

    VastaaPoista
  5. SinikkaHelena; olen ihan sanaton!

    Unelma; oikeastaan sinun ansiostasi olen rohkaistunut näitä tänne postaamaan!

    Irma; maisemat on nyt niin kauniit, joka aamu katson ensiksi makkarin ikkunasta ulos lumiseen metsään ja ihailen valkoisuutta. Päivällä sitten Simon kanssa mennä viipotetaan auratulla tai eiauratulla tiellä. Simo on kuin Konsta Pylkkänen kun mennä pylkyttää edellä ja minun mielessäni muhii riimittelyt..

    Minttuli; kiitos!

    Maikku; minä olen yrittänyt aina runoja rustata eri tilanteisiin. Ei niissä yleensä ennen ole sanomaa ollut, onpahan riimit pantu rimmaamaan. Nyt tuolla kurssilla heräsin riimittömiin ja ne tuntuu mukavilta, kunhan saa niistä höpöhöpöt vähemmälle. Kokeile ihmeessä, hauskaahan tämä on kun vielä kehujakin saa!

    Kukkahattuneiti; saat vapaasti kopioda runoni, nautittavaksihan säkeet on sommiteltu. Sitten joskus kasaan nämä paperilappuset ehkä samoihin kansiin, jos...

    mummeli; totta puhuakseni minunkin aamuherätykseni on viimeistään silloin, kun Simo tulee aamupissalenkiltään, juoksee raput ylös ja hyppää päälleni ja siitä viereen tunkemaan kuonoaan peittoni alle. Kyllä siitä on puhallukset kaukana!

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että olet rohkaistunut. Minusta oli suorastaan tuhlausta, että vain kirjoituskurssikaverisi sai näitä runojasi kuulla.
    Luojan antamia lahjoja ei saisi laittaa "vakan alle".

    VastaaPoista
  7. Anja, ei ole totta! Saanko viedä tämän Lumikarpaloon? Linkitän siis sinut tekijänä. Mietin jo kuvaa, sillä suostuthan?

    VastaaPoista
  8. On niin kaunis runo, että melkein hengittämättä piti lukea, ettei riko herkkää tunnelmaa...

    VastaaPoista
  9. Unelma; kiitos rohkaisusta, tiedäthän minut!

    Leena Lumi; saat linkittää, mutta liekö sen arvoinen tämä räpellys.

    Anja; olen mykistynyt kehuista, kiitos. Joskus taas postaan lisää kun näitä on varastossa.

    VastaaPoista
  10. anja sinulle on jotain blogissani käypä hakemassa.

    VastaaPoista
  11. sylvi; kits haasteesta, noudan!

    VastaaPoista
  12. Anja, siellä on munkin 'räpellyksiä'. Ei nyt alenneta turhaan itseämme, anentaan mudien tehdä se;-)

    Illalla tai ip laitan, nyt jo kohta menoksi ja hammaslääkäriin.

    (En voi vilkaistakkaan seuraavaa aihettasi...Jo tv-ohjelman mainos sai minut pahoinvoivaksi. Ihminen on pedoista pahin!)

    VastaaPoista
  13. Leena Lumi; kiitos itsellesi, ystäväni.

    VastaaPoista
  14. Leena Lumi; ps. minun jutussani kuvia vain omasta pienestä rakkaasta koirulista.... ja kokemus tallinnalaisesta pentutarjouksesta. Voit hyvin sen lukea!

    VastaaPoista