sunnuntai 30. tammikuuta 2011

VANHOJA SANONTOJA

Laiska töitänsä lukevi, siis minä, mutta Simo osaa ottaa levon kannalta, onhan sunnuntai!



                      TODELLISUUS ON TARUA IHMEELLISEMPÄÄ      
                      ”Ei lämmin luita riko eikä iso pieru persettä”

      Elämänkertakirjoittaja-kurssilla annettu tehtävä kerätä sanontoja tuntui ensihätään hurjalta.  Mistä sitä meikäläinen enää voisi sanontojakaan muistaa! Toki niitä viljeltiin ennen vanhaan ”kautta Reetan pirtin” lapsuuskodissa, mutta eipä enää omassa elämässäni, ainakaan tietoisesti! Istahdin kotiin tultuani pöydän ääreen ja ajattelin, että ”tyhjästä on paha nyhjästä”. Päätin kuitenkin kirjata ne, mitä helposti mieleeni nousee – jos nousee. Ja niitähän  alkoi nousta. Huomasin jo tunnilla kirjoittaneeni lehtiööni – puolustaakseni  jatkuvaa koirastani kirjoittelemista  – että  ”joka härjillä kyntää se härjistä puhuu”.  No, ”tyvestä puuhun noustaan”. Ja siitä se lähti aivojeni muistilevy aukeamaan.

    ”Hyvvee päevee, kirvesvartta!”  Lapsuuskodissani viljeltiin rikasta kieltä, tosin murteella.  Vasta näin vanhana huomaan sanontojen opettavaisen merkityksen ja tunnustan tietämättäni käyttäväni niitä omassakin puheessani.. ”Sukuunsa suopetäjä, tekijäänsä tervaskanto!”   En vain ole tullut ajatelleeksi sanontoja lähes automaattisiksi puheen korostajiksi ja piristäjiksi – opetuksellista näkökohtaakaan unohtamatta! Siispä ”Päevee, päevee! Istukee tok ettei mäne lapslykky!”  tai  ”paenakeepa puuta!” Vitsinä voitiin laukaista, että "istu, ettei ilima pillaannu!"

      Mummo herätti unikeot kovaäänisesti sanomalla: ”Siellä ne makkoo ku Liimannil  lehmät, vaekka päevä on jo puolessa”. Ja hitaaseen ylösnousuun tuli vielä kiritystä: ”Ei marjat maaten kasva” taikka ”Aikainen kana löytää aikaisen madon”.
Jos aamu-unisina uskoimme, että ”Ei suuret sanat suuta halkaise” ja  vastasimme, että ”Ei oo kiirettä kirkkoon, pappi on vielä paitasillaan ja lukkarilla lusikka suussa”, kuului  jo vähän vihaisemmin: ” On niillä suuta kuin variksenpojalla persettä” tai ”kyllä maalla viisaita ollaan kun merellä on hätä”. Ja eihän ”muna voinut olla viisaampi kuin kana” joten ylös oli noustava. Tiedettiinhän, että ”illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää” ja ”sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”. Ellei  ”kone” lähtenyt heti heräämisen jälkeen käyntiin, kuului vielä ”seisoo siinä kun Topin lapane”  tahi ”kahtoo ku härkä uutta porttia!” Jos vielä valitettiin, kuului sanonta; "kyllä nyt on porsaalla vaekeeta, jos ei oo mua jiässä ni on kärsä kippee" eikä sitten enää kehdattu kesiä tekosyitä vaan pompattiin sängystä.

    Ruokailuun liittyi sanontoja kuten: ”Ennen tätä syö kuin selkäänsä ottaa” tai ”Ennen porsas vellin syö kuin purtilonsa kaataa” sekä ”Itselleen porsas kiusaa tekee, jos kaukalonsa kaataa”.  ”Leipä miehen tiellä pitää” kohotti kotoisen ruisleivän arvostusta, leivän päällisiä kun harvemmin olikaan. ”Puhtaus on puoli ruokaa” ja ”Leipänsä edestä se koirakin haukkuu” sanottiin usein. Ja syötiin aikanaan, muuten olisi ”jääty Mopen osille”. Siis ”oppia voileipä koiralle!”  ”Söisi suu, vetäisi vatsa. vaan ei kanna pillikintut!” varoitti ahneudesta ja ”Vaate varren kaunistaa, ruoka ruumiin vahvistaa” itsensä hoitamisesta.

     Siisteydestä on omat sanontansa:  ”Kynnyksestä  talon tuntee, esiliinasta emännän". Myös: ”Porstuasta talo tapansa näyttää”. Kun kaikki oli ”sekaisin kuin Sikkilän ämmän villat” todettiin, että ”Järjestys se olla pitää, vaikka vähän huonompikin”. ”Vie männessäs, tuo tullessas opetti rationalisoimaan.  ”Syö säästäen savea sanoi sammakko pojalleen”  tai ”joka pennin hylkää, se kaksi menettää” opetti säästäväisyyttä. Myös ”Ei kontti anna ellei siihen panna” tai ”Jokainen säästää tavallaan, viisas säästää ajallaan”  sekä ”Raha ei kasva puussa”. Ja ”Kellä on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä” häivytti paikattujen vaatteiden häpeää. ”Kohtuus kaikessa”, sillä ”Ahneella on paskanen loppu” ja ”Paha saa aina palkkansa”.

     ”Mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta” ja ”Tyhmät tynnyrit kolisevat eniten” varoittivat liiasta äänekkyydestä. ”Itku pitkästä ilosta, pieru paljosta nauramisesta” oli tavanomainen varoitussanonta. ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä” samoin kuin ”Älä kehu Pietiläinen nauriillas, kun ne oo vielä kuopassa”    varoittivat kerskumisesta.
                                                                                                                               

     Uhoamista kuului sanonnoista: ”Ei auta itku markkinoilla, rahaa olla pitää!”,  ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” tai  lompakosta ”Kiverä ja kovera kuin pukin sarvi, mutta paino piisaa”. Entisaikana rahalompakko yleisesti oli isännän perstaskussa.  ”Ison vatsan takaa on niin komiaa katsella” kertoi varakkuudesta. Silti ”Ei kaikki kultaa, mikä kiiltää”.

     Yleisiä neuvoja annettiin sanonnoissa ”Hiljaa hyvä tulee”, ”Totuus ei pala tulessakaan”, ”Parempi katsoa kuin katua” tai ”Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Samoin  ”Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa” tai ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”. Vielä neuvottiin sovinnon tekoon sanomalla  ”Parempi laiha sopu kuin lihava riita” tai ”Älä anna auringon laskea vihasi yli”, myös ”Hyvä omatunto on paras päänalunen” korosti sopimista. ”Älä sano, mitä et tarkoita”  tai ” Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa” olivat tärkeitä neuvoja. ”Ennen mies maansa myöpi ennen kuin sanansa syöpi” ja”Parempi naida kuin palaa” korostivat rehellisyyttä. ”Tyhjän saa pyytämättäkin” ja ”Valheella on lyhyet jäljet” ei kaivanne selittelyjä kuin ei myöskään ”Ei ole pyyssä kahden jakamista, oravassa kolmen miehen”, samoin kuin ”Kyll on oksan ottajia, jos on kuusen kaatajia!”

    Kenties lohduttamaan tarkoitettuja olivat ”Rumat ne vaatteilla koreilee”,  ”Turha itkeä kaatunutta maitoa”, ”Pienet lapset, pienet murheet – isot lapset, suuret murheet” tai vaikka ”Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy”. Samaten ”Tasan ei käy onnen lahjat” tai ”Niin on voimas kuin on kuormas” lienevät lohduttavia sanontoja. Entäpä ”Äänellään se variskin laulaa” tai  ”Ei yksi pääsky kesää tee”?   Oliko myös ”Aika tavaran kaupitsee” tyynnyttelyä? Jos joku uhmassa lähti, sanottiin että ”Kyllä routa porsaan kotiin ajaa”.

     Kanssaihmisiä luonnehtivat:  ” Jos on lusikalla  annettu, ei voi kauhalla vaatia” ,
Ei ole koiraa karvoihin katsomista”,  ” Suutari pysyköön lestissään” tai ”Naama kuin päreen syrjä ja persus kuin pennin korput”. Sehän ”Kulkee kuin maansa myynyt” tai ”Voimaa kuin pienessä kylässä”.  Voi myös olla  ”Maan kuulu, veen valio” tai ”Tyhmä kuin saapas”.
Eläimellisiä vertauksia, kuten ”Lauhkea kuin lammas”, ”Itsepäinen kuin muuli”, ”Hidas kuin etana”, ”Viaton kuin karitsa”, ”Susi lammasten vaatteissa” sekä ”Ketunhäntä kainalossa” käytettiin paljon. ”Istuu kuin täi tervassa” tai ”Kiinni kuin kärpänen liisterissä” ja ”Suu on musta kuin tupalampaan perse” tai ”Puhuu kuin rahaton lehmän ostaja” tai "puhuu kuin olis alaleuka pudonnut"  kuvasi suurisuista lavertelijaa. ”Jättää kuin susi paskansa”kuvasi huolimattomuutta.. ”Sanasta miestä, sarvesta härkää” korostaa rehtiyttä.  ”Ei kannata tappaa lypsävää lehmää” antoi saman neuvon kuin ”Älä pure ruokkivaa kättä” ja kehotti harkintaan. "Hengessään kuin kaljatynnyri” tai ”Käy kuin Kiljusen kaljasaavi” ovat liian innokkuuden sanontoja.  ”Tiukka kuin kaljatynnyrin tappi” sopii moneen tilanteeseen

       Puolustelemiseen liittyi sanonta ”Ei korppi pesten valkene”  ja jälkiviisaudesta varoitti ”Turha rypistellä jos on jo paskat housuissa”. ”Vara on viisautta eikä vahingon enne” on nyt  mainoksena! ”Eikä kannettu vesi kaivossa pysy” on tiukka totuus. Varoittavia   ”Älä ammu kärpästä tykillä”, ”Älä herätä nukkuvaa karhua” tai ”Älä tuhlaa ruutia variksiin”. ”Herranpelko on viisauden alku” sekä ”Tilaisuus tekee varkaan” käytettiin usein.       Sanotaan, että  ”Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä” tai ”Hedelmistään puu tunnetaan”. Myös ”Pojasta polvi paranee” on vieläkin kuultu. ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi”, ”Kateus vie kalat vedestä, riita riistan metsästä”,  ”Oma suu lähempänä kuin säkin suu” ja ”Poissa hyvä mutta kotona paras” sekä ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” ovat paikkansa pitäviä elämän viisauksia,  samoin kuin  ”Jokainen on oman onnensa seppä” tai ” ”Kauneus on katoovaista, rumuus senkun lisääntyy!”                                                                                                                                 
                                                                                                                                 
  
  Terveyteen kuului,  että ”Terveys on köyhän rikkaus”, ”Vesi vanhin voitehista” ja ”Ahkera veisuu on keuhkotaudin paras lääke”. ”Työ on parasta lääkettä” ja ”Jos ei viina, sauna ja terva auta, tauti on kuolemaksi” todettiin yleisesti. Anteliaisuutta korosti ”Hyvä antaa            
vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan” ja vieraanvaraisuutta ”Syötä vierasta sanoilla kunnes keitto kerkiävi”.                                                                                            

     ”Vanhassakin pussissa voi olla hyvät eväät” tai ”Anna vanhalle vanhan kunnia” muistuttivat ikääntymisen  arvostamista. ”Kohtele kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan” on hyvä neuvo.
Veri on vettä sakeampaa” ja ”Ennen vettä veljeltä kuin olutta vieraalta” korosti sukulaisuutta. ”Lämmin paita liinainenkin oman äidin ompelema, vilu vaippa villainenkin vaimon vierahan kutoma” ja ”Lämmin kuin villalapanen” korostivat myös turvallisuutta. ”Ei sota yhtä miestä kaipaa”  ja ”Oma apu paras apu” neuvoivat itse  yrittämään. ”Viina on viisasten juoma”, edelleenkin hyvä neuvo. ”Sujauta kun silmä välttää” kehottaa valppauteen, samoin ”On taottava kun rauta on kuuma”. Miniän arvostuksesta  todistaa sanonta: ”Syökö miniä vai annetaanko koirille”,  vai oliko se sittenkin päinvastoin? ”Työmies on aina palkkansa väärti”  puolestaan on positiivinen.   

     Jälkikasvusta oli myös omat sanontansa: ”Kyllä yksi äiti ruokkii kymmenen lastaan, mutta kymmenen lasta ei yhtä äitiään”. ”Laita lapsi asialle, mene itse perästä” ja ”Mitä isot edellä sitä pienet keikkuen perässä”  kuin myös ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä” pätenee nykyisinkin?
Nuorena vitsa väännettävä” neuvoi kasvatuksen merkitystä ja ”Valheella on lyhyet jäljet” rahellisyyden. Uskottiin, että ”Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee” tai että ”Ei oppi ojaan kaada eikä tieto tieltä työnnä”. Vaan ”Jos antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden”?
 
     ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa” on ennenaikaisen iloitsemisen varoitus. (tosin itse  olen kyllä sen kääntäen opettanut lasta syöttäessäni: nuolaise ennen kuin tipahtaa). ”Kell onni on, se onnen kätkeköön” kieltää huutelemasta maailmalle omia asioitaan.  Joskus ”hyvät neuvot ovat kalliita”.  Kuten heinäntekoaikaan: ”Sataa savinen taivas, musta muuten murjottelee”.

     Hauskoja sanontoja muistan muutamia: ”Askeleet kuin ruusuntipat”  tai ”Haiset ihan ryökkynälle” saatettiin sanoa naiselle.  ”Elämä ei ole ruusuilla tanssimista” palautti maanpinnalle haaveilijan samoin kuin ”Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä”.
Maassa maan tavalla tai maasta pois” opetti sopeutumaan toisenlaisiinkin olosuhteisiin.
Ahkeruus on ilomme” sai kouluaikana jatkon  ”ja laiskuus intohimomme”. ”Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin” neuvoi kuten ”Tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin” huomioimaan molemmat osapuolet.  ”Ilta on aamua viisaampi” korosti kokemuksen mukanaan tuomaa tietoa. ”Peräkkäin kuin pienen talon porsaat” oli veikeä sanonta köyhyydestä, sillä mökkiläisellä oli  vain yksi porsas jos sitäkään. ”Perästä kuuluu, sanoi torventekijä!” 

    ”Pers, pers, se on ranskaa” ja ”Leben und leben lassen” olivat ”elvistelysanontoja”. ”Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkoa sisältä, akanoita alla kuoren” muistutti todellisuuden huomioimisesta, samoin kuin ”Ei ole koiraa karvoihin katsomista”. Samaan sarjaa voisi kuulua myös ”Maasta se pienikin ponnistaa” ja ”Minkäs tuuli kivelle mahtaa!” sekä ” Koirat haukkuu ja karavaani kulkee”. Ja ”Mitä useampi kokki,sen sakeampi soppa!”
                                                                 
                                                                                                                       
     Sanottiin, että ”Ei korppi korpin silmää noki”, eli kaveria ei jätetä ja puolustetaan kaikesta huolimatta.  ”Hyvä on toisen housuilla tuleen istua” kieltää vierittämästä omaa syytä toisen niskaan. Vaikka ”Lauantaina laiskakin virkoaa” niin siltikään ”Pyhätyö ei arkea avita” joten lepopäivä tulee pyhittää.   Muuten; ”Viiden pennin suutari voi tehdä kymmenen pennin vahingon!”

      Sanat leviävät kuin ”akanat tuuleen” ja ”huhulla on siivet”. Joku voi ”käydä yli ymmärryksen” tai ”maailma opettaa hiljaa kävelemään” ja ”odottavan aika on pitkä”.

      Lopuksi totean, että jäi ”hyvä mieli kuin harakalle, olipa tuisku tahi pakkanen” ja että ”kyllä tekee Eetvarttia” löytää näin paljon vanhoja ja vielä paikkaansa puolustavia sanontoja. Jäipä jokunen vielä varastoonkin. Siispä ”Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla!” Koska   ”Laiska töitänsä lukevi”  korostaa vaatimattomuutta, toteankin loppuun, että ”Tulipahan tuokin ropina pidettyä sanoi akka kun tuohen päälle pissi:” 

Joskus sitten lisään ne loput sanonnat, mutta tässäpä sunnuntaipäivän ratoksi. Tämä postaus on "yleisön pyynnöstä" tallennettu tänne blogiini kevyesti keskellä päivää.




15 kommenttia:

  1. Onpa noita sanontoja paljon muistissa. Tuttuja suurin osa, osa ihan tuntemattomia. Aika moni näistä vanhoista viisausksista pätee edelleen.
    Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  2. OHO,olipas pitka rimpsu noita vanhoja sanontoaj.Ennen niita kaytettiin puhekielessa paljonkin,mutta nykyaan harvoin kuulee.
    Taalla turkissa naita on myös,ja niitten myöta elaa edelleen monin paikoin myös taikausko.

    İhanaa sunnuntaita,ystavain.

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin riemastuttavaa luettavaa. Voisit oikein postittaa tämän Suomenkirjallisuuden seuralle tallennettavaksi tuleville sukupolville.
    Olet tehnyt ison työn näiden tallentamisessa tällaiseen hauskaan muotoon. Onnittelut onnistumisesta.

    VastaaPoista
  4. Rikasta kerrontaa vanhat viisaudet.
    Minullakin Hörölän naamakirja jossa niin herkullinen kuva miespolosta jonka muija ajoi ulkoruokintaan.Mies vain totesi kaipaus mielessään,"ei se sanonut pahasti, se sano HYVÄSTI".

    VastaaPoista
  5. Hurjan paljon sanontoja! Joukossa on tuttuja, mutta paljon sellaisiakin joita en ole edes kuullut, mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
  6. Hei kaikki! Kiva kun jaksoitte lukea tämän ritirampsun! Kyllä niitä muistin syövereistä aina putkahtaa, kun asialle lähtee. Ei ole vielä muisti ihan hapertunutta ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  7. Kylläoä löysitkin pitkän listän sanontoja. Monta oli tuttua ja joitakin tuntemattomiakin.

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka monta niistä ikäänkuin heräsi henkiin, kun luki ne. Paljon oli tuttuja ja paljon myös sellaisia joita itsekin on käyttänyt vuosien varrella. Kiitos, kun kirjoitit niitä ylös!

    VastaaPoista
  9. Mulla on tapa aina silloin tällöin tyrkätä normaalissa puhekielessäni, näitä vanhoja sananparsia. Tarkkailen samalla, ja useinmiten ihmiset ei sitä huomaa, mutta aika moni skarpaa ja vastaa samalla mitalla! Muutekin kun kielenkäyttöni on rehevää, niin vissiin ihmiset ei pahemmin kiinitä näihin vanhoihin viisauksiin, pitäisi, kun ovat erittäin opettavaisia. Hyvä kun laitoit näitä esille..;)

    VastaaPoista
  10. Tulipa siinä yksi jos toinenkin tuttu sanonta. Tulee niitä itsekin käytettyä silloin tällöin. Äiti aina käytti "laiska töitään luettelee" -sanontaa kun äiti käski kotitöihin ja me lapset sanottiin mitä kaikkea oltiin jo tehty :). Kiva postaus!

    VastaaPoista
  11. Anja, onpa tuttuja tokaisuja. Osa on niitä, joilla ennen pidettiin lapset ruodussa. Osa pitää paikkansa osa ei. Ai että mikä ei pidä paikkansa? Tämä: Ei mies vaihtamalla parane. Kyllä paranee. M.O.T.

    Tuo Simon rentoutumiskuva on huikea. Hän poika osaa!

    VastaaPoista
  12. Amalia; varmasti tuttuja sanontoja, sillä niitä käytettiin paljon, ja nykyäänkin käytetään.

    mummeli; kyllä nämä sanonnat meillä alitajunnassa muhii, näillä meitä kasvatettiin.

    Maikku; Ihana, että käytät näitä puheessasi, nehän kuuluvat rehevään kielenkäyttöön luontaisestikin. Opettavaisia ovat.

    Markka; Vanhempi ikäpolvi viljelee näitä sanontoja vieläkin.

    Leena Lumi; Näillähän meidät on ryyditetty. Totta puhut, sillä miksi vaihtaisi miestä, ellei parempaan vaihtaisi?!? Mutta sitten toisaalta sanotaan, että "luu jää valkkaajan käteen" joten "parempi pyy pivossa", eikös?!?
    Simoa en kyllä mihinkään vaihtaisi!Hih.

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka paljon ja mukavia. Suurin osa noista sananparsista on minulle aivan tuttuja, äitini käyttää niitä useasti ja ovat tarttuneet arkikieleen minullekkin. Hauskoja ovat :)

    VastaaPoista
  14. Valokin värsyjä; Näitä meidän vanhempamme todella käyttivät puheensa ryydittäjinä ja niissä kaikissahan on pieni opetuksen siemen.

    VastaaPoista
  15. Tämän oen lukenut jostakin: " Kyllä pirulle perijöötä riittää, kun vaan henki lähtöö". Aivan totta se on...

    VastaaPoista